Ainekset
- 6 broilerin rintafilettä
- 4 perunaa
- 4 porkkanaa
- 2 bataattia
- 2 sipulia
- 2 maissintähkää
- pala palsternakkaa
- pala purjoa koristeeksi
Kastike:
- 1,5-2 dl öljyä
- 1 tl currya
- 1 tl kurkumaa
- 1 tl chilijauhetta
- 1/2 tl yrttisuolaa tai suolaa
- (2-3 murskattua valkosipulinkynttä)
Pinnalle:
- paprikajauhetta, mustapippuria myllystä
- 1 rkl voita
Valmistus
1. Kuori ja lohko juurekset isohkoiksi paloiksi. Maissintähkät kolmeen osaan ja purjo parin cm:n viipaleiksi.
2. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Asettele broilerinfileet yhdelle reunalle ja perunat, porkkanat, bataatit sekä maissit omiin riveihinsä "raidoiksi". Sipulilohkot sinne tänne väliin. Säästä purjoviipaleet myöhemmin laitettavaksi.
3. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja valuta ainesten päälle. Ripottele pinnalle paprikajauhe ja rouhi päälle mustapippuria myllystä. Pane voinokareet maissipalojen päälle.
4. Laita uuniin 200 asteeseen noin 50 minuutiksi. Paistamisen puolivälissä laita purjoviipaleet koristeeksi. Valele välillä liemellä.
5. Tarjoa raikkaan salaatin
Lähde: reetta.net
|
|