Suomalaisten ruokavalio on muuttunut erittäin paljon, saattoi
tutkimusprofessori Erkki Vartiainen todeta tyytyväisenä valtakunnallisilla
kansanterveyspäivillä Helsingissä. Muun muassa kuluneiden viiden vuoden aikana
muutos näkyy selvästi.
- Tyydyttyneen rasvan osuus energiansaannista oli vielä 1970-luvulla noin 22
prosenttia. Se on nyt vain 12 - 13 prosenttia energiansaannista, Vartiainen
kertoo.
Samassa ajassa suomalaisten veren kolesterolitaso on laskenut viidenneksen
verran. Tuoreimman FINRISKI-tutkimuksen mukaan lasku on jatkunut jälleen vuoden
2002 tasosta: keskiarvo oli tuolloin 5,51 mmol/l, kun se nyt on enää 5,24
mmol/l.
Vartiaisen mukaan ruokavalion muutokset selittävät peräti 40 prosenttia
sydäntautien vähentymisestä. Lukujen valossa sekä ravitsemustiedon jakajilla
että tiedon sisäistäneillä kansalaisilla on syytä tyytyväisyyteen:
sepelvaltimotautikuolemia on vuosittain työikäisillä noin 10 000 vähemmän kuin
1970-luvulla. Ruokavalion piikkiin menee 4 000 tapausta.
Vaikka kehitys on tältä osin hyvä, vielä on varaa parantaa. Vartiainen pitää
tyydyttyneen rasvan saannin osalta tavoitteena ravitsemussuositusten mukaista
kymmenen prosentin osuutta. Siihen auttaa muun muassa juoksevien kasviöljyjen
lisääminen.
Taistelu ylipainoa vastaan on sijoitus hyvinvointiin
Yleisesti kannattaa lisätä hedelmien ja kasvisten käyttöä, niillä on itsenäinen
merkitys, toteaa Vartiainen. Vaikka väestö syö terveellisemmin ja ruuan laatu
on selvästi parantunut, syödään Suomessa yhä liikaa. Suomalaisten täytyisi
saada vähemmän energiaa.
Vanha neuvo 'syö vähemmän, liiku enemmän' on ajankohtaisempi kuin koskaan, kun
taistellaan ylipainoa vastaan.
- Ihmiset syövät liikaa ja lihovat, mistä syystä tyypin 2 diabetes lisääntyy.
Suurin osa 2-tyypin diabeteksesta voidaan ehkäistä ylipainon ehkäisyllä ja
liikunnalla, Vartiainen sanoo.
Terveystiedolle on kysyntää
Neljäs valtakunnallinen kansanterveyspäivä kokosi Helsinkiin viitisensataa
terveyden edistämisen toimijaa ympäri Suomen. Eri sektoreiden toimijoita
yhdisti halu saada tuoretta tietoa sekä ajankohtaisista linjauksista että
tutkimustuloksista. Päätavoitteena on yhdistää voimavaroja terveyserojen
kaventamiseksi.
Yksi päivän tärkeimmistä viesteistä maakuntiin oli, että sijoittaminen
terveyden edistämiseen maksaa itsensä takaisin. Kyseessä ei ole menoerä vaan
sijoitus hyvinvointiin. Ruokavaliolla on työssä keskeinen rooli.
Asiantuntijat kiittelivät tiedotusvälineiden roolia ongelmien esiin nostajana
ja herättelijänä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä oli johtaja
Jaakko Pihamäen mukaan puhuttu vuosien ajan terveysongelmien lisääntymisestä.
Kuitenkin muun muassa kuntapäättäjille viesti meni perille vasta kun Helsingin
Sanomat julkaisi artikkelin siitä, miten Pohjois-Karjalan ongelmat ovat
siirtyneet Etelä-Pohjanmaalle. Viestin perillemenoa vauhditti kuva, jossa
poseerasivat alastomat lihavat miehet.
Kuten muissakin maakunnissa, myös Etelä-Pohjanmaalla tärkeintä olisi yhdistää
voimavaroja verkottumalla. Pihamäen mukaan yhdensuuntaiselle toiminnalle
halutaan luoda pysyviä rakenteita. Esimerkkeinä alueen toimijoista, jotka ovat
ansioituneet omalla sarallaan, hän mainitsi Kuortaneen urheiluopiston ja
terveysruokia tutkivan Foodwestin. (Finfood)
Aiemmin uutisissa:
Väestön kolesterolitasot laskussa, verenpaineen lasku pysähtynyt 21.11.2007
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka