Koululaiset pitävät maitoa terveellisenä ja haluavat juoda sitä kylmänä. Maito
ja Terveys ry tiedusteli alkuvuodesta mielipidettä koulumaidosta. Kysely
suunnattiin ala- ja yläkoulujen kouluravintolan työntekijöille ja opettajille
sekä yläkoulujen oppilaille.
Vastaajat pitivät maitoa ja piimää terveellisinä juomina. Heistä 92 prosenttia
oli sitä mieltä, että maito tai piimä on tärkeä juoma. Omaksi ruokajuomakseen
maidon tai piimän valitsee 81 prosenttia vastaajista.
Kaikkien vastaajien mielestä maidon valintaan koulussa vaikuttavat
ensisijaisesti maidon hyvä maku ja se, että maito tarjoillaan kylmänä,
raikkaana ja tuoreena. Alakouluissa uskottiin tarjolla olevalla ruokalajilla
olevan toiseksi eniten vaikutusta ruokajuoman valintaan.
Yläkouluissa henkilökunta uskoi tottumuksen ja aiemmin opittujen tapojen
vaikuttavan valintaan maun ja raikkauden jälkeen. Oppilaat itse olivat sitä
mieltä, että maitoa juodaan sen terveyttä edistävien vaikutusten vuoksi.
Mielipiteitä ja ideoita saatiin 144 vastaajalta.
Mitä kylmempää, sen parempaa
Mitä kylmemmässä maidon säilyttää, sen paremmin se säilyy.
- Maito happanee herkästi lämmön vaikutuksesta, koska lämpeneminen lisää
pilaajamikrobien kasvua. Lämpö lisää myös maidon entsyymien toimintaa, jolloin
esimerkiksi maidon proteiini alkaa hajota. Maidossa tapahtuvat biokemialliset
muutokset vaikuttavat maidon makuun, Valion tuotekehityspäällikkö ja
aistinvaraisesta arvioinnista vastaava Ulla Suhonen selvittää.
- Kaikenlainen valo, esimerkiksi auringon ja sähkölampun valo, muuttaa maidon
proteiinia ja rasvoja. Valovaurioituneen maidon makua kuvataan usein
paperimaiseksi tai pahvimaiseksi. Jo lyhytkin maidon säilytys lasikannussa
aurinkoisella pöydällä pilaa maidon maun, eikä makua saa palautettua ennalleen,
vaikka maito myöhemmin viedään jääkaappiin, Suhonen kertoo. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu