Liikunnalla voidaan edistää verisuonten kasvua diabeetikoiden lihaksissa, LitM
Riikka Kivelän väitöstutkimuksesta ilmenee. Diabetes alentaa verisuonten määrää
lihaksissa ja vaikuttaa monien verisuonten kasvuun liittyvien geenien
ilmenemiseen.
Jo viiden viikon kestävyysharjoittelu vähensi diabeteksen aiheuttamia muutoksia
geenien
ilmenemisessä. Tämä voi osaltaan selittää liikunnan aikaansaamia tunnettuja
hyötyjä diabeteksessa. Terveillä henkilöillä kestävyysharjoittelun tiedetään
lisäävän lihasten verisuonten määrää.
- Liikuntaharjoittelu lisää lihasten verisuonten kasvua edistävien geenien
ilmenemistä lihaksissa. Liikunta näyttäisi siis olevan tehokas keino moniin
sairauksiin liittyvien verisuoniongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, Kivelä
kertoo.
Lisäksi Kivelä osoitti väitöksessään ensimmäistä kertaa, että raajalihasten
imusuonisto ulottuu myös yksittäisten lihassolujen väliin eikä ainoastaan
lihassolukimppujen välissä sijaitsevien suurten verisuonten lähettyville.
Liikunnalla ei näyttäisi olevan vaikutusta imusuonten kasvuun toisin kuin
verisuonten kasvuun. (Finfood)
LitM Riikka Kivelä väittelee pe 18.4.2008 klo 12.00 Jyväskylä yliopistossa
aiheesta "Blood and lymphatic vessels and their growth factors in skeletal
muscle: effects of exercise and diabetes (Liikunnan ja diabeteksen vaikutukset
lihaksen veri-ja imusuonistoon ja niiden kasvua sääteleviin tekijöihin)".
Väitös kuuluu liikuntafysiologian alaan. Väitöstilaisuus järjestetään
osoitteessa Seminaarinmäki, Liikunta L304. Vastaväittäjänä toimii
apulaisprofessori Margaret D.Brown (School of Sport and Exercise Sciences,
University of Birmingham) ja kustoksena liikuntafysiologian professori Heikki
Kainulainen.
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu