Tuoreista kasviksista on tullut Sydänmerkki-tuotteita. Merkki näkyy noin 2 500
päivittäistavarakaupan hedelmä- ja vihannesosastoilla. Uudistus toteutetaan
Päivittäistavarakauppa ry:n, Suomen Sydänliiton, Kotimaiset Kasvikset ry:n ja
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten yhteistyönä.
Kotimaiset Kasvikset ry:n suosituksen mukaan kasviksia tulisi syödä puoli kiloa
eli kuusi kourallista päivässä. Lisäksi tulisi syödä muutama peruna.
Keskimäärin suomalaiset popsivat kasviksia kolme ja puoli kourallista päivässä.
Kauppa pyrkii osaltaan edistämään kansanterveyttä ja lisäämään kasvisten
kulutusta.
Terveysviestinnässä on jo vuosia suosittu kepin sijaan porkkanaa. Esimerkiksi
K-supermarketit ovat viikonlopun mittaisten superpäiviensä aikana myyneet
miljoona kiloa kasviksia. Superpäivinä kampanjatuotteita saa eurolla kilon,
rasian tai pussin.
- Toivottavasti kasvisten sisällyttäminen Sydänmerkin piiriin innostaa ihmisiä
keräämään ostoskärryynsä värikkäitä kasviksia. Ravitsemussuositusten mukaan
puolet lautasesta tulisi täyttää kasviksilla. Myös puolet ostoskorista olisi
suositeltavaa täyttää kasviksilla, Kotimaiset Kasvikset ry:n
ravitsemusasiantuntija Päivi Jämsèn sanoo.
Sydänmerkki houkuttelee hevi-osastolle
Tähän asti Sydänmerkkiä on käytetty lähinnä pakatuissa tuotteissa.
Sydänmerkillä varustetussa tuotteessa rasvan määrä ja laatu sekä suolan määrä
ovat kohdallaan.
- On merkittävä asia, että Sydänliitto on sisällyttänyt kasvikset Parempi
valinta -sydänmerkin piiriin. Näin kuluttajat sisäistävät kasvisten edistävän
terveyttä, Päivi Jämsèn toteaa.
Monet puutarhayrittäjät ja viljelijät ovat jo aiemmin hankkineet pakatuille
kasviksilleen Sydänmerkin. Nyt myös irtomyynnissä olevat kasvikset kuuluvat
merkin piiriin.
Kotimaiset Kasvikset ry on työskennellyt kasvisten kulutuksen lisäämiseksi jo
parikymmentä vuotta. Yhteistyössä kaupan hedelmä- ja vihannesosastojen kanssa
yhdistys on lisännyt kasvistuntemusta, kehittänyt laatua ja opastanut
kuluttajia käyttämään kasviksia monipuolisesti.
Hedelmä- ja vihannesosaston Sydänmerkki kattaa tuoreet ja tuoreenomaiset
kasvikset eli vihannekset, juurekset, hedelmät, sienet ja marjat sekä perunat.
Hedelmä- ja vihannesosastot merkitään "Luonnon omat sydänmerkkituotteet"
-kylteillä. Merkin ulkopuolelle jäävät kookospähkinä, etikkasäilykkeet,
oliivit, kuivatut hedelmät, kuivatut marjat sekä siemenet, pähkinät ja
mantelit. (Finfood)
Teksti:
Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka