Tuore väitöstutkimus paljastaa, että ruuansulatuskanavan erittämät
peptidihormonit vaikuttavat syömisen säätelyyn. Esimerkiksi mahan limakalvolta
erittyy ruokahalua kiihdyttävää greliini-hormonia, jonka pitoisuus on
huipussaan juuri ennen ateriahetkeä ja laskee nopeasti syömisen aloittamisen
jälkeen. Kun ravinto saapuu suolistoon, sen seinämät alkavat erittää muun
muassa kolekystokiniiniä, glukagonin kaltaista peptidi 1:stä sekä peptidi YY:tä
(PYY). Nämä hormonit viestivät aivoille kylläisyyden tunteesta.
Ruuansulatuskanavan peptidihormonien eritystä säätelee ravinnon määrän lisäksi
sen koostumus. Proteiini ja rasvahapot lisäävät kolekystokiniinin eritystä
hiilihydraatteja tehokkaammin. Muokkaamalla ravinnon koostumusta voidaan
mahdollisesti vaikuttaa myös kylläisyyden tunteen syntymiseen.
Anna-Kaisa Purhosen väitöstutkimuksessa havaittiin, että munuaispavuista
eristetty lektiiniproteiini saa ihmisen sappirakon supistumaan. Yhdessä
osatyössä osoitettiin, että joissakin maustekasveissa kuten wasabissa oleva
aktiivinen ainesosa lisää kolekystokiniinin erittymistä soluviljelymallina
käytetyistä suolisoluista.
Vaikutusten osoitettiin lisäksi välittyvän tietyn ionikanavaproteiinin kautta,
jota havaittiin ohutsuolessa. Samaista ionikanavaproteiinia aktivoivia
ainesosia on myös esimerkiksi valkosipulissa ja kanelissa.
Purhosen mukaan jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia, vaikuttavatko lektiinit
ja tietyt mausteet syömiseen ja kylläisyyden tunteen säätelyyn.
Mielenkiintoinen peptidi YY
Paksusuolessa tuotettavaa peptidi YY:tä on tutkittu vilkkaasti viime vuosina
sen jälkeen, kun sillä havaittiin olevan syömistä hillitsevää vaikutusta.
Mahdollinen paksusuolen poisto saattaakin vaikuttaa PYY:n pitoisuuteen
elimistössä.
Tässä työssä tutkittiin rottia, joilta oli poistettu paksusuoli. Huolimatta yli
kaksinkertaisesta erosta verenkierron PYY-pitoisuudessa syömisessä tai painon
kehityksessä ei havaittu eroja koe- ja kontrolliryhmien välillä. Näyttää siltä,
että vain korkea PYY-pitoisuus vähentäisi syömistä, ja siksi PYY:n
käyttökelpoisuutta mahdollisena lihavuuslääkkeenä täytyy tutkia lisää.
(Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu
Lisätietoja: FM Anna-Kaisa Purhonen väittelee perjantaina 9. toukokuuta kello 13 Kuopion yliopistossa aiheesta "Syömiseen vaikuttavat maha - suolikanavan signaalit." Väitöstilaisuus pidetään Mediteknian auditoriossa. Vastaväittäjänä toimii professori Graham Dockray Liverpoolin yliopistosta ja väitöstilaisuutta valvoo professori Karl-Heinz Herzig Kuopion yliopistosta. Väitös kuuluu molekulaarisen lääketieteen alaan.