Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Suomalaiset pitävät kermajäätelöstä
29.04.2008 14:05
Suomalaiset ovat jäätelönsyönnissä edelleen vahvasti Euroopan kärkimaita, vaikka jäätelön kulutus laski hieman viime vuonna huonojen säiden vuoksi. Suomen Jäätelöteollisuus ry:n tilaston mukaan jäätelöä syötiin vuonna 2007 yli 70 miljoonaa litraa. Jäätelöä nautitaan meillä vuosittain yli 13 litraa henkeä kohden. Epävakaiden säiden aiheuttama kulutuksen lasku ajoittui lähinnä kesäkuukausille, jolloin normaalisti syödään puolet koko vuoden jäätelöstä. Syys- ja talvikaudella kulutus jopa kasvoi. Kesäkuukausien kulutuksen lasku näkyi kulutuksen rakenteessa. Kotiin myytävien pakkausten osuus kasvoi hieman ja heräteostostuotteiden laski.

Suomessa myydystä jäätelöstä 79 prosenttia on kermajäätelöä. Kasvirasvajäätelön osuus on 13 prosenttia, maitojäätelön 6 prosenttia ja mehujään 2 prosenttia. Vuonna 2007 myydystä jäätelöstä noin yhdeksän prosenttia oli kevytjäätelöä, missä oli hienoista kasvua. Jäätelön vienti kasvoi vuonna 2007 yli 30 prosenttia. Jäätelöä vietiin Suomesta lähes seitsemän miljoonaa litraa Ruotsiin, Tanskaan, Viroon ja kasvavassa määrin myös Venäjälle. Jäätelön tuonti kasvoi 13 prosenttia. Jäätelöä tuotiin noin 24 miljoonaa litraa. Suurimmat tuontimaat olivat Saksa, Belgia, Tanska ja Ruotsi, joiden osuus tuonnista oli yli 70 prosenttia. Suomen Jäätelöteollisuus ry:n vuositilaston mukaan jäätelömyynnin markkinaosuudet jakaantuivat vuonna 2007 seuraavasti: Nestlé 39 prosenttia, Ingman 29 prosenttia, Unilever 6 prosenttia, Kotijäätelö 4 prosenttia ja muut 21 prosenttia. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Finfood Uutispalvelu