Niin perimä kuin ympäristötekijätkin vaikuttavat dementian ja Alzheimerin
taudin puhkeamiseen, paljastuu tutkija Suvi Rovion Karolinska Institutissa
julkaistusta väitöskirjasta.
Tutkimuksen mukaan keski-iässä vapaa-ajan liikuntaa vähintään kahdesti viikossa
harrastavilla on vanhana puolet pienempi dementia- ja 60 prosenttia alhaisempi
Alzheimerin taudin riski kuin vähän liikkuvilla verrokeilla. Keski-iän
vapaa-ajan liikunta on kytköksissä aivojen harmaan aineen tilavuuteen sekä
aivojen kokonaistilavuuteen vanhuusiässä.
Vapaa-ajan liikunta näytti vaikuttavan sairastumisriskiin erityisesti
henkilöillä, jotka ovat geneettisesti herkkiä Alzheimerin taudille eli joiden
perimästä löytyy apoE e4-alleeli.
Pehmeät rasvat hyviä
Liikunnan lisäksi myös kohtuullinen ravintorasvojen ja alkoholin käyttö sekä
tupakoimattomuus näyttäisivät suojaavat dementialta. Suojavaikutus on
korostunut henkilöillä, joilla on apoE e4-alleeli.
Vähärasvaista ravintoa pidetään ravitsemuksellisesti hyödyllisenä, mutta sen
yhteys dementiaan ja Alzheimerin tautiin on epäselvä. Aikaisemmat tutkimukset
ovat kuitenkin osoittaneet, että henkilöt, jotka syövät paljon tyydyttymättömiä
ja vähän tyydyttyneitä eläinrasvoja, sairastuvat harvemmin dementiaan ja
Alzheimerin tautiin kuin paljon kovaa rasvaa ja vähän pehmeitä rasvoja
käyttävät. Tutkimuksiin on osallistunut pääosin vanhoja ihmisiä ja
seuranta-ajat ovat olleet suhteellisen lyhyitä, mikä on voinut heijastua
tutkimustuloksiin.
Apolipoproteiini E osallistuu kolesterolin ja triglyseridien aineenvaihdunnan
säätelyyn. Lisäksi se saattaa vaikuttaa aivoissa beta-amyloidi- nimisen
proteiinin aineenvaihduntaan. Alzheimerin taudissa aivoihin kertyy
beta-amyloidia.
Kansanterveyslaitoksen kanssa yhteistyössä tehty väitöstutkimus on osa
laajempaa väestöpohjaista Kardiovaskulaariset riskitekijät, ikääntyminen ja
dementia (CAIDE) tutkimusta, jossa tutkittiin Kuopion ja Joensuun keski-ikäisiä
ihmisiä vuosina 1972, 1977, 1982 tai 1987. Uusintatutkimukseen 21 vuotta
myöhemmin kutsuttiin 2000 elossa olevaa, 65 - 79-vuotiasta henkilöä, joista 73
prosenttia osallistui.
Dementia on suuri kansanterveysongelma, joka lisääntyy nopeasti ikääntyvässä
väestössä. (Finfood)
Tutkija Suvi Rovio väittelee Tukholmassa 9. toukokuuta kello 10.
Väitöstilaisuus pidetään Samuelsonsalissa, KI-kampuksella osoitteessa
Tomtebodavägen 6, Solna.
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu
Lisätietoja: Tutkija Suvi Rovio väittelee Tukholmassa 9.toukokuuta kello 10. Väitöstilaisuus pidetään Samuelsonsalissa, KI-kampuksella osoitteessa Tomtebodavägen 6, Solna.