HK Ruokatalon Via-valmisruuat ja suurkeittiöille tarkoitetut Kasvis Gallerian
marjaa ja suklaata sisältävät Bavaroisetangot voittivat Vuoden Tähtituote 2008
-kilpailun. Kilpailun järjestää vuosittain Elintarviketeollisuusliitto.
Voittaja julkistettiin elintarvikealan ammattilaistapahtuman Elintarvikepäivä
2008 yhteydessä tiistaina. Vähittäiskauppasarjassa kunniamaininnan sai
Kalajalostetehdas V. Hukkasen Kalaneuvos Uunilohifileet ja suurkeittiösarjassa
Ruoka-Saarioisen tuorekeittosarja.
Kilpailussa tärkeimmät valintakriteerit olivat innovatiivisuus ja laaja
kaupallistettavuus. Tänä vuonna raati arvosti erityisesti innovaatioita, jotka
helpottavat ruuanvalmistusta kodeissa ja suurkeittiöissä, huomioivat
terveellisyyden sekä mahdollistavat monipuolisia käyttötapoja. Maukkautta raati
piti peruslähtökohtana.
Via-valmisruokasarjassa raati arvosti tuotesarjan ympärille muodostettua
kokonaisuutta. Tuotteissa on huomioitu herkullisuus, terveellisyys ja
teknologinen innovaatio. Kasvis Gallerian Bavaroisetangoissa kiiteltiin
kotimaisten marjojen tyrnin ja mustaherukan käyttöä uudella tavalla, ja
pakkaustapaa, joka tuottaa mahdollisimman vähän jätettä.
Kilpailuun osallistui 35 tuotetta tai tuotesarjaa eli kaikkiaan 71 yksittäistä
tuotetta. Vuoden Tähtituote -kilpailu täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Vuonna
1988 ilman sarjajakoja pidetyn ensimmäisen kilpailun voittaja oli Paahtopaisti
á la Atria.
Tänä vuonna raatiin kuuluivat Sirpa Sarlio-Lähteenkorva Sosiaali- ja
terveysministeriöstä, tuotekehityspäällikkö Kirsi Asposalo Antell Cateringista,
toimialajohtaja Ari Grönroos Tekesiltä, keittiömestari Pipsa Heismaa Tasavallan
presidentin kansliasta, puheenjohtaja Ilona Kaartinen Elintarvikeylioppilaiden
yhdistys Lipidista, tuottaja ruokatoimittaja Sanna Miettunen Iltasanomista,
tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä Kuluttajatutkimuskeskuksesta, johtaja Maija
Peltola Elintarviketeollisuusliitosta, kaupallinen johtaja Jussi Tolvanen
Tradekasta ja toimitusjohtaja Rami Veranen A.C. Nielsen Finlandista. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu