Brittien tuhlaavaiset tavat kauhistuttavat maan ympäristöministeriä. Tuoreen
Waste and Resources Action Programmen tekemän jätetutkimuksen mukaan peräti
kolmannes kaikesta ostetusta ruuasta lentää suoraan roskiin.
Jätteeksi päätyy keskimäärin 535 euron edestä ruokaa vuodessa - joka kodissa.
Kansantalouden tasolla summa kuulostaa huimalta: liki 13 miljardia euroa. Summa
ylittää viidenneksellä aiemmat arviot.
Tutkimuksen mukaan yli puolet määrästä koostuu avaamattomista
ruokapakkauksista, jotka heitetään roskiin viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua.
Osa jätteeksi päätyneestä ruuasta on kuitenkin vielä käyttökelpoista.
- Aikana, jolloin maailmanlaajuinen ruokakriisi on otsikoissa, tämänkaltainen
haaskaus on entistä järkyttävämpää. Maksamme ilmastonmuutoksen hintaa myös
roskiin päätyvän ruuan tuotannon, pakkaamisen ja kuljettamisen osalta,
ympäristöministeri Joan Ruddock sanoi.
Tutkimuksen toteuttaneen Waste and Resources Action Programmen johtajan Liz
Goodwinin mukaan ruuan pakkaaminen, myynti, säilytys kotona ja valmistus samoin
kuin jätteiden keruu olisi mietittävä uusiksi. Järjestön laskelmien mukaan
Isossa-Britanniassa voitaisiin alentaa vuotuisia hiilidioksidikaasupäästöjä 18
miljoonalla tonnilla, jos käyttökelpoisen ruuan poisheittäminen loppuisi. Määrä
vastaa joka viidennen auton poistamista saarivaltion liikenteestä.
Myös Suomessa on todettu, että elintarvikepakkausten osuus ruuan
ympäristötaakasta on pienempi kuin roskiin heitetyn ruuan osuus, mutta asiaa ei
varmasti ole vielä toitotettu tarpeeksi. (Finfood-Reuters-AFP)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka