Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Keliakiaa sairastetaan usein tietämättä
12.05.2008 14:41
Suurin osa keliakiaa sairastavista ei edelleenkään ole saanut diagnoosia. Keliakiaa sairastaa kaksi prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä mukaan lukien diagnoosin saaneet ja tunnistamattomat tapaukset. Vain neljäsosa keliakiaa sairastavista on saanut keliakia­diagnoosin.

Keliakia on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Keliakialiiton mukaan keliakian esiintyvyys suomalaisessa väestössä oli vuosina 1978 - 80 vain yksi prosentti. Keliakian oireet voivat olla hyvin monimuotoisia, mistä syystä sairauden tunnistaminen ei aina ole helppoa. Nykyisin menetelmin keliakia on kuitenkin helppo selvittää. Markkinoilla on jopa apteekista saatavia kotitestejä. - On hyvin tärkeää, että keliakia todetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin se ei ehdi aiheuttaa lisäsairauksia, esimerkiksi osteoporoosia tai lapsettomuutta. Jokainen ajoissa havaittu ja hyvin hoidettu keliakia säästää terveydenhuollon kustannuksia, Keliakialiitto toteaa.

Lauantaina vietetään suomalaisten aloitteesta Kansainvälistä keliakiapäivää eri puolilla Eurooppaa kolmatta kertaa. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Finfood Uutispalvelu