Tomaatti on täynnä makua ja terveyttä edistäviä aineita. Tomaatin huippusesonki
alkaa toukokuussa ja jatkuu syksyyn. Lämpö ja aurinko ovat hellineet
kasvustoja, joten kotimaista tomaattisatoa pääsee jo nauttimaan. Sen kunniaksi
vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n nimeämää tomaattiviikkoa ensi viikolla.
Väitetään, että kirkkaanpunaiset tomaatit antavat voimaa jo katseltuina. Ne
maistuvat sellaisenaan tai osana erilaisia ruokia. Tomaatti mehevöittää,
maustaa, saostaa ja antaa väriä.
- Kokkaajan kannalta tomaatti on salliva. Sen happoisuutta, makeutta ja
aromiaineita on helppo täydentää ja tehostaa muilla ruoka-aineilla. Tomaatin
seuraan sopivat varsinkin yrtit ja mustapippuri. Öljyt, balsamietikka ja hunaja
toimivat aina. Myös erilaiset sipulit, sienet ja juustot seurustelevat tomaatin
kanssa mielellään, viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen Kotimaiset Kasvikset
ry:stä kertoo.
Monimuotoinen tomaatti
Tutuin tomaatti on punainen ja pyöreä. Tomaatin paino on noin 80 grammaa; se on
yksi annos kuuden kourallisen päivittäisestä kasvissuosituksesta.
Punaisen lisäksi ilahduttavat keltaiset ja oranssit tomaatit. Jopa tummaa,
lähes mustaa kumato-tomaattia ja raidallisia lajikkeita on saatavilla. Tomaatin
muoto voi olla myös soikean pitkulainen, uurteinen tai päärynämäinen.
Kirsikkatomaatin nimi kertoo, että kyseessä on kooltaan ja muodoltaan kirsikkaa
muistuttava tomaatti. Luumutomaatti muistuttaa muodoltaan ja kooltaan luumua.
Isojen pihvitomaattien kysyntä on Suomessa melko vähäistä nykyään.
Suomalainen syö tomaatteja enemmän kuin mitään muuta yksittäistä kasvista, yli
11 kiloa vuodessa. Kulutus on kuitenkin vain kolme tomaattia viikkoa kohti.
Tomaatteja kasvatetaan Suomessa noin 650 kasvihuonealan yrityksessä. Suosituin
lajike on enkore. Myös axxion ja espero ovat tavallisia. Kirsikkatomaateista
suosituin lajike on favorita.
Ketsupista suojaa soluille ja verisuonille
Tomaatin punainen väri on peräisin lykopeenistä. Sitä saa myös vesimelonista ja
verigreipistä. Lykopeeni antaa kasviksille väriä ja suojaa ihmisen soluja
syöpämuutoksilta sekä hidastaa verisuonten tukkeutumista.
Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan tomaatin lykopeenillä on merkitystä
sydän- ja verisuonitautien riskin vähentämisessä.
- Paras hyöty lykopeenistä saadaan, kun tomaatteja lisätään keittoihin,
grillataan, lohkotaan kastikkeisiin ja lisätään uuniruokiin, Pirjo Toikkanen
muistuttaa.
Lykopeeni imeytyy kypsennetyistä, öljytilkan sisältävistä ruuista paremmin kuin
tuoreista vihanneksista ja säilyy hyvin myös keitettäessä ja soseutettaessa.
Lykopeeniä on jopa ketsupissa.
Tomaatti sisältää myös A-vitamiinin esiastetta karoteenia sekä C- ja
E-vitamiineja. Tomaateissa on niukasti natriumia ja paljon kaliumia, minkä
takia ne sopivat hyvin tasoittamaan korkeaa verenpainetta. (Finfood)
Keittokirjassa:
Aurinkoiset aamiaistomaatit
Keveästi lohta ja tomaattikastiketta
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu