Suomessa on toiminut jo kolmen vuosikymmenen ajan teetaloja, jotka laadukasta
teetä ja omia sekoituksiaan markkinoiden ovat niittäneet mainetta myös
maailmalla. Aaro Forsman Oy:n tuotannosta peräti 70 - 80 prosenttia menee
vientiin. Suomen Elintarviketuonti Oy Nordqvist ei ole aloittanut varsinaisia
vientiponnisteluja, mutta kysyntää yrityksen pohjoismaisen tyylikkäästi
pakkaamille tuotteille on Japania ja Yhdysvaltoja myöten.
- Pakkausten graafinen ulkonäkö ja yksilöity makujen kehittäminen vetoavat
japanilaisiin. Pohjoismainen design on kovaa huutoa Japanissa, ja siellä
tykätään samantyyppisistä mauista kuin Suomessa, markkinointijohtaja Kristiina
Nordqvist kertoo.
Vaikka japanilaisten kansallisjuoma on vihreä tee, tekee myös Japanissa
kauppansa mustaan teehen pohjautuva Keisarin Morsian. Kuluttajatutkimusten
mukaan se on ollut jo pitkään Suomen suosituin maustetun teen maku.
Yhdysvalloissa Nordqvistin tuotteita osaavat kysyä lähinnä kahvilanpitäjät,
Baltiassa ne ovat vähittäiskaupan valikoimissa.
Forsman panosti vientiin jo 1980-luvulla
Forsmanin vientihistoria ulottuu parinkymmenen vuoden taakse. Yhtiön
toimitusjohtaja Ari Santamäki kertoo viennin alkaneen Kanadasta 1989. Resurssit
loppuivat kuitenkin lamaan. Uudet yritykset suuntautuivat itä- ja
etelänaapureihin.
Jo aiemmin Forsmanin tuotteet olivat päässeet Neuvostoliittoon laajentuneen
Stockmannin valikoimiin. Vuosien 1991 - 1992 vaihteessa Forsman oli ensimmäinen
suomalaisyritys, joka avasi Tallinnan uudistetussa Kaubamajassa oman osaston.
Santamäki kuvailee Kaubamajaan lähtöä idänmatkan aluksi. Tuolloin logistiset
ongelmat määrittivät kaupankäyntiä hajonneen Neuvostoliiton alueella, ja
kaupantekoon riitti, kunhan sai tuotteensa esille. Niinpä yritysjohtaja lähti
pian laukku kainalossa myös Pietariin.
Forsmanin konsepti oli se, että yritys tarjosi tavarataloille valmista osastoa
ja koulutti myös myyjät omaa osastoaan varten. Järjestely toimi hyvin ja
myyntipisteitä oli sadoittain. Suurimmillaan vienti Venäjälle oli jopa 700 000
kiloa vuodessa, kunnes talouskriisi vuonna 1998 vei maton alta.
Ainoa mitä yritykselle jäi Venäjän-vuosilta, oli tunnettu ja arvostettu
tavaramerkki, johon kuluttajat olivat tyytyväisiä. Niinpä Forsman kypsytteli
tilannetta pari vuotta ja palasi maahan 2000-luvun alussa uusin kujein. Silloin
yritys ryhtyi luomaan suoria kontakteja vähittäismyyjiin. Nyt varastot
Pietarissa ja Moskovassa palvelevat yli 2 000 vähittäismyyntipistettä ympäri
maata.
- Venäjällä on sanonta, että bisnes on ansaittava seitsemän vuoden välein
uudelleen. Nyt olemme jälleen vakiintunut, pieni toimija. Vaikka kannukset on
hankittu, on vienti haastavaa, toteaa Santamäki.
Venäjän ohella Ukraina on Forsmanille tärkeä vientimaa. Myös Baltian maissa,
Belgiassa ja uusimpana vientimaana Ruotsissa on tarjolla Forsmanin teelaatuja.
Kaikkiaan yhtiön valikoimiin kuuluu 400 tuotetta. Niistä on valikoitunut
Ruotsin Coopin valikoimiin viisi Reilun kaupan tuotetta ja yhteensä kahdeksan
tuotetta Icaan. Vienti Ruotsiin on vasta alussa. Yritys on jo tunnustellut myös
Norjan hyvinvointimarkkinoita.
Suomalaista erikoislaatuisuutta
Suomalaiset toimijat ovat erikoislaatuisia kansainvälisten suuryritysten
hallitsemalla alalla. Esimerkiksi Ruotsiin ei Santamäen mukaan ole kehittynyt
vastaavaa toimintaa, mikä antaa suomalaisille mahdollisuuksia:
- Toimimme teollisessa mittakaavassa, joten kykenemme toimittamaan tavaraa myös
supermarket-myyntiin, Santamäki toteaa.
Suomalaisten pakkaamien ja markkinoimien teelaatujen erilaisuus perustuu
Santamäen arvion mukaan siihen, että emme noudata eurooppalaista anglosaksista
valtavirtaa, vaan täällä ammennetaan slaavilaisesta makumaailmasta. Mukana on
idän mausteita. Forsmanin ideologiaan kuuluu myös uusien tuulien haistelu.
Yhteydet suoraan raaka-aineiden tuottajiin ovat auttaneet löytämään Suomen
markkinoille rooiboksen, mateen ja hibiskuksen kaltaisia uutuuksia. (Finfood)
Aiemmin uutisissa:
Tee tekee hyvää kiireiselle (13.5.2008)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka