Ovella kolkutteleva kesälomakausi vetää lomalaisia huoltoasemille syömään. Yhä
useammin saman katon alla voi auton tankkauksen ohella tankata itsensä.
Asemien elintarvike- ja ruokamyynnin ovat löytäneet erityisesti kiireiset
autoilijat. Enää ei tarvitse poiketa pääväyliltä sopivaa ruokapaikkaa etsimään.
- Oheistoiminta on se, mikä elättää tämän päivän huoltoasemakauppiaan. Se voi
olla yhtä hyvin ruokamyyntiä, elintarvikekauppaa tai varaosakauppaa, mainitsee
Jokes-pikaruokaketjun ketjujohtaja Marko Lintunen.
Erityisesti erilaisten ravintoloiden suosio huoltoasemien yhteydessä on
kasvanut. Asema, jossa on bensanmyynnin lisäksi myös elintarvikemyymälä ja
pikaruokakonsepti, on huoltoasemien keskinäisessä kilpailussa niskan päällä.
- Jos samasta paikasta saa useamman ravintolaketjun ruokaa, on se entistä
parempi. Jokaiselle perheenjäsenelle löytyy mieluisaa syötävää.
Kesä on liikenneasemien kulta-aikaa, ja tulevanakin kesänä moni lomailija
pistäytyy lomamatkallaan valtatien varressa olevalle huoltoasemalle hakemaan
purtavaa.
- Kesä ja kesälomakausi ovat huoltoasemilla kaikkein kiireisintä aikaa. Monissa
paikoissa ruokamyynti kaksin- tai kolminkertaistuu. Uskoisin, että myös bensan
ja muiden huoltoasematuotteiden myynti kasvaa samalla, Lintunen toteaa.
(Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu