Varhaisperunan ystäville on ilouutinen tiedossa, sillä varhaisperunoita
päästään keittämään jo tämän viikon lopulla.
- Viljelijät aloittavat perunannoston keskiviikkona tai torstaina. Kyseessä
ovat huhtikuun alussa istutetut perunat. Aluksi tarjolle tulee vain muutamia
satoja kiloja, kertoo järjestöagrologi Ville-Veikko Kalluinen
MTK-Varsinais-Suomesta.
Ulkomaista varhaisperunaa on ollut markkinoilla jo hetken aikaa. Kotimaisia
perunoita himoitseva joutuu pulittamaan herkusta sievoisen summan, sillä
ensimmäisten erien kilohinnaksi arvioidaan noin 15 euroa.
Yöpakkasetkaan eivät ole perunaan puraisseet, sillä istutuksia on suojattu
harsoilla ja sadetuksella.
Valtaosa suomalaisesta varhaisperunasta kasvaa Varsinais-Suomessa. (Finfood -
STT)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu