Ravintoloiden ja ruokakauppojen kilpailu kiristyy ja markettien palvelutiskit
pyrkivät tarjoamaan yhä tasokkaampia herkkuja. Noin neljännes kotitalouksien
ruokaan kuluttamasta rahasta menee horeca-puolelle ja ravintoloiden ruokamyynti
on kasvussa. Vähittäiskaupan ketjut kuittaavat 55 prosentin osuuden
ruokamyynnin kokonaispotista.
Nyt vähittäiskaupat pyrkivät työntymään myös ravintola-asiakasapajille ja
sekoittamaan ravintolan ja vähittäiskaupan liikeideaa. Esimerkin tästä tarjoaa
turkulaisen kauppiaan Hannu Aaltosen uusi konsepti Market Kitchen. Uusi idea
testataan K-citymarket Kupittaassa tämän vuoden aikana.
- Menemme yli tunkkaisen mummolan kotikeittiön. Teemme sesonginmukaista ruokaa
ruuasta kiinnostuneille. Sapakset sopivat viinin seuraksi, ja mestarin
kastikkeet helpottavat aterian loihtimista kotona.
Aaltonen esitteli liikeideaansa MaRa ry:n Hospitality Forumissa tiistaina. Hän
korosti Market Kitchenin tuoretta imagoa, johon on ammennettu vaikutteita
Britannian ja Yhdysvaltain vähittäiskauppojen parhaimmistolta. Kauppiaan
lempikohteisiin Lontoossa lukeutuvat Kensingtonin Whole Foods Market ja Harvey
Nicholsin herkkuosasto.
Luonnollisuus on osa raaka-ainevalintoja. Ruuat valmistetaan eettisesti
kestävältä pohjalta muun muassa Reilun kaupan tuotteita hyödyntäen. Ruoka
valmistetaan omassa keittiössä ilman lisäaineita. Aaltosta harmittaa, että
luomu on Suomessa sössitty.
- Luomu pitäisi saada rokkaamaan!
Suomi on Aaltosen mukaan 15 vuotta Yhdysvaltoja jäljessä, mutta siellä luomu ja
etenkin luonnollisuus kasvavat voimakkaasti. Aaltonen uskookin, että luomua
kevyemmin luonnollisuutta korostava trendi nousee myös Suomessa. Nuoriso
näyttää jo tietä luomun ja Reilun kaupan suuntaan.
Aaltosella on valmiina ruokaportfolio, jossa tärkeimmäksi tekijäksi nousee
laadukkuus. Asiakkaalle pitää lisäksi olla aina uutta kerrottavaa. Kahdeksan
ruokasesongin myötä tiskiin tulee uutuuksia, joista riittää maistatettavaa ja
tarinoitavaa. Kaupassa tarvitaan lisää wow-kerrointa, Aaltonen toteaa.
Konsepti on sikäli uusi, että ensi kertaa ruokakauppaan palkataan kokkeja
hommiin. Aaltonen varoittelikin ravintolaväkeä, että kaupat vievät pian parhaat
työntekijät - Market Kitchenin työajat ovat ravintolakeittiötä sopivammat
perheelliselle. Myös kokin ammattitaito pääsee esille paremmin kuin vaikkapa
tiukasti ohjeistetussa ketjuravintolan keittiössä. (Finfood)
Aiemmin uutisissa:
Premium-tuotteet tulevat kauppaan ravintolakeittiön kautta (7.5.2008)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka