Elovena-kaurapuuron hiilidioksidipäästöstä uranuurtajana kertonut Raisio tuo
vielä tänä vuonna markkinoille muitakin tuotteita, joissa kerrotaan tuotteen
hiilijalanjälki. Lisäksi yhtiö toivoo, että muutkin ottaisivat käyttöön sen
luoman merkinnän.
Raisio tarjoaa päästömerkkiään ilmaiseksi kaikkien yritysten käyttöön. Nyt on
meneillään paljon hankkeita, mutta Raisio tuli yksin markkinoille,
viestintäpäällikkö Heidi Hirvonen toteaa. Yhtiö toivoo, että merkin ottavat
käyttöön kaikki, jotka haluavat noudattaa samoja periaatteita ja hyödyntää
valmista mittaristoa.
- Raision Elovena-kaurahiutaleet ja englantilaisen Walkersin sipsit ovat
maailmalla ensimmäisiä kuluttajatuotteita, joissa kerrotaan tuotteen
valmistuksessa syntyneet hiilidioksidipäästöt, kertoo Hirvonen.
Elovenan hiilidioksidipäästöt pellolta kaupan varastoon ovat 37 grammaa sataa
hiutalegrammaa kohti. Tuotteen hiilitase jää 460 grammaa negatiiviseksi eli
biomassa sitoo ilmakehästä enemmän hiilidioksidia kuin jalostusvaihe aiheuttaa.
Tuotteen elinkaaren ja päästöjen mittaaminen on kallista ja aikaavievää.
Hirvosen mukaan Raisio haluaa kuitenkin kertoa päästöistä ja ottaa näin
huomioon kuluttajan tarpeet.
Hiilijalanjälki entistä ajankohtaisempi
Elovenan lisäksi myös muihin viljapohjaisiin tuotteisiin on tulossa
hiilijalanjäljestä kertova merkintä. Niiden elinkaariselvitykset ovat
käynnissä. Hirvosen mukaan taustalla on MTT:n Foodchain-tutkimus, jossa on
laskettu viljelyn ja jalostuksen osuus kaupan varastoon saakka.
- Nimenomaan tuotteen koko elinkaarta koskeva luku on kuluttajalle tärkeä
tieto, ei yksinomaan oman valmistuksen päästöt.
Kuluttajista on tullut yhä ympäristötietoisempia, ja myös ruuan
hiilidioksidipäästöt kiinnostavat. Hirvonen toteaa, että keskustelu ruuan
osuudesta ilmastonmuutoksen on vasta virinnyt.
- Kuluttajien kiinnostus oman toimintansa vaikutuksista ympäristölle on
kasvussa. Ruoka aiheuttaa merkittävän kotitalouksien ilmastovaikutuksista, ja
pienillä valinnoilla voi vaikuttaa. Haluamme tarjota mahdollisuuden tähän
mausta, mielihyvästä ja terveellisyydestä tinkimättä, Hirvonen sanoo. (Finfood)
Aiemmin uutisissa:
Ruoka vastaa neljäsosasta kotitalouden ilmastovaikutuksista (8.5.2008)
Hiilidioksidipäästöstä kertova merkki kaurapuurossa (18.4.2008)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka