Savonlinnan kesä kuumenee tästä päivästä lähtien, kun Oopperajuhlat vetävät
kaupungin täyteen väkeä kuukauden ajaksi. Kaupungin ravitsemusliikkeille
juhlakausi on mieleen, sillä vuoden myynti tehdään heinäkuussa.
- Oopperajuhlien aikana talo on täynnä harva se ilta. Yritysvieraita on ennen
ja jälkeen esityksen, kertoo Panimoravintola Huvilan keittiömestari Petri
Lappalainen.
Keittiön julistus kuuluu "Ruoka valmistetaan keittiössä - ei tehtaassa".
Henkilökunta liputtaa ylpeänä korkeatasoisen käsityöperinteen puolesta.
Keittiössä valmistetaan sesongin mukaista ruokaa, joka näkyy ja maistuu.
Myös panimotuotteet ovat päätyneet lautaselle: muun muassa mallasbalsamico ja
portersinappi höystävät annoksia, joiden raaka-ainekirjo ulottuu Hauhalan
hanhenrinnasta haukiin ja taimeniin. Voisiko lomalainen kuvitella parempaa
paikkaa testata oluen ja ruuan yhteensopivuutta?
Ellei oopperamusiikki helli korviasi, suuntaa Huvilan klubi-iltoihin, joita on
keskikesällä kerran pari viikossa.
Savonlinnaan kuuluvat muikut
Muikkujen perässä Savonlinnaan tullut voi suunnata torille. Oopperajuhlien
aikaan Kalastajan Koju lupaa viritellä tulensa niin, että jo aamiaisiaikaan on
tarjolla muikkuja. Seurahuoneen Muikkuterassille torin laidalla voi suunnata
lounasaikaan. Muikkuannoksia valmistuu täällä jopa 40 000 kesässä.
Vuodesta 1969 lähtien kaupunkiin tulijaa on tervehtinyt ravintola Majakka
matkustajasatamassa. Pakollisten muikkujen lisäksi Majakan ruokalistalla on
makuja maailmalta.
Olavinlinnassa oopperaperinteitä ja jotain uutta
Oopperajuhlien ravintolapalveluista Olavinlinnassa vastaa jälleen Fazer Amica.
Oopperavieraita hemmotellaan alkuillasta myöhään yöhön, aperitiiveista
väliaikatarjoiluihin ja oopperan jälkeisiin illallisiin saakka. Terassin
kuohuviinitarjoilua elävöittää suklaaputous ja makuelämyksiä on tarjolla niin
Linnantuvassa kuin Kuninkaansalissakin.
Tänä vuonna Fazer Amica on suunnitellut Oopperajuhlille Mefistofelen, Aidan,
Rigoletton ja Otellon inspiroimat juhlamenut, jotka seuraavat kunkin oopperan
juonta ja tapahtumapaikkoja. Menuissa hyödynnetään maakunnalle tyypillisiä
raaka-aineita.
Shanghain Oopperan vierailu Savonlinnassa näkyy Buffet Shanghaissa, joka
koostuu aidoista ja perinteisistä shanghailaisen keittiön antimista.
Fazer Amica on vastannut Olavinlinnan ravintolapalveluista ympärivuotisesti
vuodesta 2000. Lisäksi Fazer on toista vuotta mukana Oopperajuhlien
yhteistyökumppanina. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka