Oluenystävä voi syventää asiantuntemustaan Keravan museon kesänäyttelyssä,
jossa kerrotaan kaupungin sahdin ja oluenpanon historiasta 1800-luvulta
nykypäivään teemalla Ohrasta olueksi - sahdista suurtuotannoksi.
Näyttelyssä esitellään entisaikojen sahdintekoa kotioloissa ja valotetaan
teollisuuslaitosten syntyä sekä Sinebrychoffin suurpanimon nykyistä toimintaa.
Sinebrychoff on tukenut näyttelyn rakentamista.
Näyttely on avoinna heinäkuun loppuun asti keskiviikosta perjantaihin sekä
sunnuntaisin klo 12 - 17. Elokuun alusta syyskuun puoliväliin näyttelyyn voi
tutustua keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 12 - 17. Ryhmille näyttely avataan
sopimuksesta myös muina aikoina.
Olutverkon II Valtakunnalliset Olutharrastuspäivät starttaavat museokäynnillä
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Olutverkon olutharrastajat kokoontuvat ensin
Keravalla ja myöhemmin Helsingissä. Ohjelmassa on museovierailun lisäksi
keräilyesineiden vaihtoa ja opastetut käynnit niin Helsingin uusiin
olutravintoloihin kuin Rautatientorin pienpanimotapahtumaankin. (Finfood)
Muualla verkossa:
Olutverkon internetsivut
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Mariaana Nelimarkka