Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Rauhallinen ruokahetki ja välipala kuuluvat joka kouluun
17.09.2008 14:56
Kuntien on pidettävä huoli siitä, että koulun ruoka on valtakunnallisten suositusten mukaista ja ruokailuun on varattu riittävästi aikaa, vaatii toiminnanjohtaja Mika Pyykkö Terveyden edistämisen keskuksesta Tekrystä.

Oppilailla on myös oltava mahdollisuus terveelliseen välipalaan. Limu- ja makeisautomaatit eivät Pyykön mukaan kuulu kouluun.

Pyykkö korosti kunnan ylimmän johdon vastuuta asukkaidensa terveyden edistämisestä XV Valtakunnallisten Päihdepäivien avauspuheenvuorossaan keskiviikkona Kuopiossa. - Kuntapäättäjän on huolehdittava, että kouluilla on käytettävissään riittävät voimavarat luodakseen oppilaille aktiiviseen ja liikunnalliseen elämäntapaan kannustavan ympäristön.

Pyykkö alleviivasi myös kodin ja koulun yhteistyön merkitystä.

- Kuntapäättäjän on huolehdittava, että kouluja kehitetään yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa täysin päihteettömiksi ympäristöiksi. Kodin ja koulun tiivis yhteistyö tukee vanhemmuutta ja sen myötä oppilaan terveyttä ja hyvinvointia, Pyykkö linjasi.

Kunta on monella tapaa terveyden edistämisen perusyksikkö. Kuntajohdon on huolehdittava, että kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa ja valmistelussa otetaan huomioon terveysnäkökulma. Kuntapäättäjä ei saa ulkoistaa vastuutaan terveyden edistämisestä kunnan ulkopuolisille toimijoille.

Pyykkö peräänkuulutti vastuukysymysten lisäksi myös sitä, että terveyslinjaukset muutetaan käytäntöön toiminta- ja taloussuunnitelmissa. Tuloksellinen terveyden edistäminen on paljon muuta kuin määräaikaisia projekteja. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Finfoodin Uutispalvelu