Maailman nälkäänäkevien määrä on lisääntynyt 75 miljoonalla ihmisellä ruuan
hinnan nousun vuoksi. YK:n alaisen maatalousjärjestön FAO:n arvion mukaan
vuonna 2007 maailmassa oli 923 miljoonaa aliravittua ihmistä.
Ruuan kallistuminen on tehnyt hankalaksi saavuttaa kansainvälistä tavoitetta
puolittaa nälkäänäkevien määrä maailmassa vuoteen 2015 mennessä.
Ruuan hinta on noussut keskimäärin 52 prosenttia vuosien 2007 ja 2008 välillä
ja energian sekä lannoitteiden hinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet.
FAO:n ekonomisti Kostas Stamoulis muistuttaa, että nälkä aiheuttaa paitsi
kärsimystä yksilölle myös työn tuottavuuden laskua, sairauksia ja
kouluttautumisen vähenemistä yhteiskunnassa.
- Nälkä johtaa köyhyyteen, eikä ainoastaan aiheuta sitä, Stamoulis toteaa.
(Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu