Ministerit aloittivat kuntokampanjan, jossa kiinnitetään liikunnan lisäksi
huomiota ravintoon.
Hallitus keskusteli keskiviikkona peruspalveluministeri Paula Risikon johdolla
terveyden edistämisestä sekä ministereiden omassa elämässä että heidän työssään.
Kunnon ministerit -kampanjassa ministerit sitoutuvat esimerkillään hallituksen
tahtotilan mukaisesti terveyden edistämiseen omassa elämässään ja
työyhteisössään.
Ministerit sitoutuvat myös parantamaan työyhteisöjensä terveyttä ja
hyvinvointia. Tämä toteutetaan esimerkiksi siten, että ministeriöiden
työpaikkaruokailussa ja kokoustarjoiluissa otetaan huomioon terveellisen
kotimaisen ruuan tarjoamat mahdollisuudet.
Taustalla on terveyden edistämisen politiikkaohjelma sekä valtioneuvoston
periaatepäätös terveyttä edistävästä ravinnosta ja liikunnasta, joista
molemmista hallitus on tehnyt päätöksen. Tavoitteena on viedä terveyden
edistäminen niin pitkälle käytäntöön kuin mahdollista.
Kunnon ministerit -kampanja koostuu kolmesta osasta: ministereiden omat
terveysohjelmat, lähityöyhteisön terveyden edistäminen ja hallituksen yhteinen
terveysvartti. Osallistuminen hallituskauden loppuun saakka kestävään
kampanjaan on ministereille vapaaehtoista, mutta sitovaa.
Ministerit haastavat myös kansalaiset terveiden elämäntapojen äärelle.
Kampanjalle avattiin omat verkkosivut: www.terveyskannattaa.fi.
Sivustolle kerätään helppoja ja yksinkertaisia ohjeita, joita on mahdollista
toteuttaa myös kiireisen ihmisen aikataulussa. Omia terveysniksejä voi myös
lähettää osoitteeseen: terveyskannattaa@stm.fi.
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu