Keveistä aineksista valmistettu ruoka voi eri ruuanvalmistusmenetelmistä
riippuen sisältää hyvin eri määrän kaloreita. Kypsennysvaiheessa lisätty loraus
kasviöljyä ja nokare rasvaa korottaa annoksen energiapitoisuutta merkittävästi.
Pannulla paistamisessa yleisesti käytettävä leivontamargariini 80 % sekä voi
sisältävät energiaa noin 107 kcal/15 g (ruokalusikallinen). Ruokalusikallinen
(15 g) rypsiöljyä tuottaa ruokaan yli 130 kilokaloria.
Vaikka ruuanvalmistuksessa käytettävän rasvan määrään kannattaa kiinnittää
huomiota, ei rasvasta tule kokonaan luopua. Kun ruokaan lisätään juoksevia
kasvirasvoja, saa elimistö niistä tarvitsemiaan välttämättömiä rasvahappoja
linolihappoa ja alfalinoleenihappoa, joita keho ei itse pysty tuottamaan.
Paistopussit sopivat myös kalalle
Kuha, siika ja muikku kannattaa pannulla paiston sijaan kypsentää
höyrykattilassa tai keittää valkoviinissä tai kalaliemessä. Jos kala
paistetaan, valitaan paistamiseen pinnoitettu pannu, jolla rasvalisää ei
välttämättä tarvita.
Hyvä, keveä ja mehevä kala-annos saadaan myös folio-, ruuanvalmistuspaperi- tai
leivinpaperikäärössä uunissa tai höyrykattilassa kypsentäen. Myös
paistopussissa kypsentäminen sopii kalalle. Käärö tai pussi estää kosteuden
haihtumisen ja ruoka säilyy mehevänä ilman rasvalisää. Kalan kanssa samassa
käärössä voidaan kypsentää raastettuja juureksia lisäkkeeksi.
Silakkarullat voidaan kypsentää uunissa reilusti tillillä maustetussa
valkoviini-kalaliemiseoksessa.
Kasviksille sopii höyrytys
Kasvikset voidaan höyryttää kypsäksi höyrykattilassa, kypsentää vesitilkassa
mikroaaltouunissa tai kalan tapaan folio-, ruuanvalmistuspaperi- tai
leivinpaperikäärössä. Sienet höyrytetään pinnoitetulla pannulla ilman
rasvalisää, joka härskiintyisi kotipakastimessa sieniä nopeammin muutamassa
kuukaudessa.
Syyssadon punajuuret hyödynnetään jauhelihaa ja punajuurta sisältävissä
Lindströmin pihveissä. Pihvit kypsyvät täysin ilman rasvalisää varttitunnissa
leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 225-asteisessa uunissa. Samaan tapaan
valmistuvat myös kasvis- ja kalapihvit.
Tomaattikastike keventää lihan
Haudutus uunissa kannella varustetussa padassa on suositeltava tapa valmistaa
pitkän kypsennysajan vaativa liha ruuaksi. Kun pataan lisätään vettä,
lihalientä tai tomaattimurskaa, ei rasvalisäystä tarvita.
Jauhelihapyörykät voidaan pannulla rasvassa paistamisen sijaan kypsentää
sellaisenaan uunissa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä tai
vaihtoehtoisesti keittää kypsäksi valkosipulilla ja yrteillä maustetussa
tomaattikastikkeessa tai lihaliemessä. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Sirpa Talka