Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Lähikaupat ehdolla Vuoden 2009 Leipäkaupaksi
23.09.2008 11:56
Suomen Leipuriliitto paikallisyhdistyksineen on käynnistänyt Vuoden 2009 Leipäkaupan valinnan. Leipäosastoja arvioidaan nyt lähikaupoissa ja muissa hypermarketteja ja tavarataloja pienemmissä päivittäistavarakaupoissa. Joka toinen vuosi kilpailussa ovat mukana hypermarketit ja tavaratalot ja joka toinen vuosi pienemmät kaupat.

Tunnustus myönnetään ensi vuoden helmikuussa kolmannentoista kerran päivittäistavarakaupalle, joka on esimerkillisesti paneutunut ja panostanut leipomotuotteiden kauppaan ja huomioinut monipuolisesti kuluttajien toiveet ja tarpeet. Vuoden Leipäkauppa -tunnustuksella palkitaan sekä kauppaa että sen leipäosaston henkilökuntaa suomalaisen leipäkulttuurin ja leivän arvostuksen hyväksi tehdystä työstä.

Alueelliset ehdokkaat julkistetaan kansainvälisenä leipäpäivänä, World Bread Day, 16. lokakuuta. Esiraati valitsee kolme loppukilpailijaa. Lopullinen valitsijaraati nimeää voittajan, joka palkitaan helmikuussa.

Voittajalta haetaan esillepanon näyttävyyttä ja leipäosaston omaleimaisuutta. Valinnassa kiinnitetään huomiota tuotteiden tuoreuteen, valikoiman monipuolisuuteen, valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomotuotteiden saatavuuteen sekä erikoisruokavalioiden huomioimiseen. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Finfood Uutispalvelu