Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Painnousua hillitsevä työpaikkaruokailu työnantajan keino lisätä hyvinvointia
23.09.2008 15:09
Henkilöstöravintoloitsijan valinta ja ruokapalveluhenkilökunnan kanssa sovitut terveelliset ruokavalinnat ovat työnantajan tehokkaimpia keinoja auttaa työntekijöitään painonhallinnassa. Ylipainon ehkäisy on keskeinen osa työhyvinvointia, painottaa eläkevakuutusyhtiö Eteran tutkimuspäällikkö Marita Hyttinen.

Suomalaisista työssäkäyvistä noin 53 prosentilla on ylipainoa eli heidän painoindeksinsä on yli 25. Heistä 15 prosenttia on merkittävästi ylipainoisia, jolloin ylipainoa on ainakin 15 kiloa. Miehistä ylipainoisia on 61 prosenttia ja naisista 35 prosenttia.

Etera on aloittanut yhteistyön Painonvartijoiden kanssa. Ryhmänohjaaja Susanna Nyman Painonvartijoista kertoo harhaluulojen ja piintyneiden käytäntöjen olevan hänen useimmin kohtaamansa este terveelliselle työpaikkaruokailulle. Keittäjille ei esimerkiksi tule mieleen tilata tukusta viisi prosenttia rasvaa sisältävää kermaa tavallisen 24-prosenttisen sijaan.

Ruumiillisen työn tekijät puolestaan luulevat tarvitsevansa reilusti rasvaa, koska kuvittelevat työnsä raskauden kuluttavan runsaasti energiaa. Todellisuudessa esimerkiksi rakennustyömaalla ei Eteran tutkimusten mukaan yleensä täyty terveyttä ylläpitävä 10 000 askeleen päivätahti. Silti asenne kevytruokaa kohtaan saattaa olla jopa vihamielinen.

- Monilla on ennakkoluulo, että kevyt ruoka ei maistu hyvältä. Ei keveydestä aina tarvitse kertoa! Kun ruoka tehdään hyvin, puhtaista raaka-aineista, ei keveyttä huomata sokkotesteissä, Nyman vinkkaa.

Hän neuvoo työnantajia myös kannustamaan alaisiaan pitämään ruokatauon, jonka aikana ehtii rauhassa syödä monipuolisen aterian. Lautasmallin esillä pitäminen ruokalassa on yksinkertainen työkalu, jolla väkeä autetaan valitsemaan linjalta sopivasti lautasentäytettä.

- Yksi kunnon ateria työpäivän aikana on parempi painonhallinnan ja työvireyden kannalta kuin jatkuva välipalojen syönti, Nyman sanoo.

Hän vakuuttaa, että painonhallintaa tukeva ruokailu on mahdollista kaikenlaisissa ammateissa, myös vaikkapa kannonnokassa lounastavilla metsureilla ja epäsäännöllistä työtä tekevillä lentoemännillä, jotka eivät pääse valmiiseen pöytään.

Työssä jaksamisen kriittinen piste jo 40 ikävuodessa

Ylipaino yksinään kaksinkertaistaa riskin päätyä ennenaikaiselle eläkkeelle. Lisäksi se vaikuttaa taustalla myös tärkeimmissä työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syissä, joita ovat tuki- ja liikuntaelinvaivat, mielenterveys ja verenkiertohäiriöt.

Hyttisen mukaan työuran kriittinen hetki työssä jaksamisen kannalta on jo 40 ikävuoden tuntumassa. Yhä useammin liikakilot kertyvät stressaantuneelle esimiehelle. Esimiehistä ylipainoisia on 68 prosenttia, eli selvästi yli kaikkien työssäkäyvien 55 prosentin osuuden.

- Esimiesten työhyvinvoinnin puutteet paljastuvat usein ylipainossa. Ylipainolla on yllättävän suuri merkitys työssä jaksamiseen ja viihtymiseen. Tutkimuksistamme käy ilmi, että korkea painoindeksi heikentää työkykyä ja työssä jaksamista, lisää pitkiä poissaoloja, stressioireita ja uupumusta sekä vähentää työtyytyväisyyttä, Hyttinen kertoo.

On työnantajan etu, että työntekijät jaksavat töidensä jälkeen myös viettää tyydyttävää vapaa-aikaa, sillä uupuneena kotiin palannut ihminen ei jaksa miettiä, mitä suuhunsa laittaa. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Laura Lounasheimo