Tiukka kolesterolin tavoitearvo ei tuo kiistatonta hyötyä kansanterveydelle.
Monilla terveellisesti elävillä ihmisillä kolesteroli voi olla korkeampi kuin
nyt rajana pidetty 5 millimoolia litrassa ilman, että sairauksien riski
merkittävästi lisääntyy, argumentoi lääkäri, professori Pertti Mustajoki
Lääkärilehden Näkökulma-palstalla.
Nykyään suurimmalla osalla suomalaisista kolesteroliarvo on yli 5 mmol/l. Sen
kohdalla ei Mustajoen mukaan tapahdu riskihyppäystä.
Tarkan tavoitearvon sijaan olisi terveydenhoitajan tai lääkärin arvioitava
potilaan kanssa hänen sydän- ja verisuonitautien kokonaisriskinsä ja päätettävä
miten sitä tehokkaimmin alennetaan. Kokonaisriskiä arvioidaan esimerkiksi
kuuden muuttujan riskipistetaulukolla.
Mustajoki muistuttaa, osalla ihmisistä, etenkin epäterveellisesti
ruokailevilla, tupakoivilla, vähän liikkuvilla miehillä jo suomalaisten
keskitason kolesteroliarvo 5,5 mmol/l on haitallinen.
- Jäykät tavoitearvot tuomitsevat huomattavan määrän ihmisiä aiheettomasti
"riskisairaiksi" ja johtavat jopa tarpeettomaan lääkehoitoon, professori
huomauttaa.
Hänen mielestään aiheettomasti kolesteroliriskisairaita ovat suuri osa naisista
ja varsinkin ne, joilla hyvän HDL-kolesterolin pitoisuus veressä on suuri.
Mustajoki peräänkuuluttaa suomalaisissa suosituksissa tuoretta itsenäistä
ajattelua. Kolesterolin tavoitearvot ovat syntyneet Yhdysvalloissa, siirtyneet
sieltä Eurooppaan ja lopulta Suomeen. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Laura Lounasheimo