Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika ElisaTV Mobiiliviihde Koulukaverit Oma Elisa    
Ruoka ja viini | Vaahtokylpy | Horoskoopit | Koirat | Matkailu
Ruoka ja viini
Laihduttajan kannattaa nauttia jouluruuista
01.12.2008 14:38
Painonvartijat Vuoden Laihduttajaksi syksyllä valittu Kalevi Hyttisen mukaan joulu on haasteellinen painonhallinnan kannalta, mutta muutaman päivän herkuttelu ei kaada kenenkään painonhallintaa.

Laihduttajan kannattaa rajata jouluherkuttelu sekä ajallisesti että laadullisesti. Runsaan ruoka- ja juomatarjonnan keskellä voi tehdä valintoja ja pyrkiä noudattamaan samoja hyviksi havaitsemiaan tottumuksia kuin arkenakin. - Joulua ja varsinkin sen jälkeistä aikaa varten on hyvä laatia kohtuullinen sotasuunnitelma ja pysyä sitten siinä. Kaikkea saa syödä, mutta suunnitelman mukaisesti”, Hyttinen suosittelee. ”Syömisen ohella joulunviettoon mahtuu paljon muutakin. Se on tilaisuus lepoon, syksyn stressin purkuun, univelkojen kuittaamiseen, yhdessäoloon, ulkoiluun ja alkavan vuoden suunnitteluun, Hyttinen toteaa

Hyttisen selviytymisvinkit jouluun: - Laadi suunnitelma ja pysy siinä. - Rajaa herkuttelu jouluun – älä jatka marraskuusta loppiaiseen. - Lisää liikuntaa jo ennakkoon, säilytä ruokarytmi ja vältä napostelua. - Valmista jouluruoat vaimon kanssa ja ota vihersalaatti osaksi joulupöytää. - Nauti ruuasta. Pureskele jokainen suupala loppuun asti ja hartaudella. Näin ruokailuun menee saman verran aikaa kuin muillakin, mutta ruuan määrä jää pienemmäksi. - Joulukinkun ei tarvitse olla järkäle, pienemmänkin voi ostaa. - Kauppaan on pitempi matka kuin kaapille. Kaikkia herkkuja ei tarvitse ostaa varalle - Jos sorrut, älä luovuta vaan palaa suunnitelmaan. Älä ole liian ankara itsellesi, mutta ole silti aina rehellinen. (Finfood)

Teksti: Finfood Uutispalvelu / Finfood Uutispalvelu