Aliravitsemus ja nälkä uhkaavat ainakin 40 prosenttia Pohjois-Korean
kansalaisista eli 8,7 miljoonaa ihmistä. Vaarassa ovat etenkin lapset, raskaana
olevat ja imettävät naiset sekä vanhukset. Maa tarvitsee ainakin 800 000 tonnia
ruoka-apua, arvioi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.
FAO ja Maailman elintarvikeohjelma saivat tänä vuonna tehdä katsauksen koko
Pohjois-Korean ruokatilanteeseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004.
Satotilanne on tänä vuonna erityisen huono polttoaine- ja lannoitepula vuoksi.
Kotimaassa pystytään tuottamaan vain 142 kiloa ruokaa henkeä kohden, kun
riittävä määrä terveelliseen ruokavalioon olisi noin 167 kiloa.
Perusongelma ruuan alkutuotannossa on kuitenkin kuluttavista
viljelykäytännöistä johtuva maaperän happamoituminen, mikä alentaa satoja
riittävälläkin lannoituksella. Maassa on aloitettu kestävämpi maanviljelys,
mutta vaikutuksia saadaan odottaa vielä kauan, sanoo kansainvälisten tietojen
keruusta vastaava johtaja Henri Josserad FAO:sta. (Finfood)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu