Maitotölkit on valjastettu lasten liikuntaharrastusta edistäväksi mediaksi
Valion Milk Energy -kampanjassa. Yrityksen yhteistyökumppanit taitoluistelija
Kiira Korpi ja Suomen Alppimaajoukkue kertovat tammi–helmikuun ajan
Valio-maitojen tölkeissä omasta urheiluharrastuksestaan.
Kampanjan nettisivuilla nuoret voi tutustua erilaisiin lajeihin elävän kuvan
avulla ja luoda uusia, omia liikuntalajeja itsensä ja muiden iloksi. Vuoden
2009 kesäkuussa parhaat ehdotukset toteutetaan voittajien ja Alppimaajoukkueen
kanssa Rukalla.
Milk Energy palauttaa lasten vanhemmat 1980-luvulle, jolloin samannimisen
kampanjan tavoitteena oli vauhdittaa koulumaidon käyttöä Pohjoismaissa.
Puna-valko-sinisissä julisteissa komeilivat ajan nuoret urheilutähdet Teemu
Selänne ja Matti Nykänen. Äskettäin maidon on todettu käyvän myös
urheilujuomasta. (Finfood)
Aiemmin uutisissa:
Maito käy urheilujuomasta (3.12.2008)
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu