Punajuuriblinit ja sillitäyte kirivät voittoon Suomalainen Joulu -sivuston
suosikkireseptikilpailussa. Ensimmäiseen jouluruokakilpailuun tuli liki
kaksisataa reseptiä ja äänestyskertoja oli yli tuhat.
Voittoisa reseptinikkari Aija Huovila Nastolasta sai www.suomalainenjoulu.fi
-reseptikilpailun raadilta korkeimmat pisteet ja sanalliset arviot
bliniaterialleen. Mielenkiintoinen, toimiva ja maukas olivat raadin käyttämiä
laatusanoja. Huovila harrastaa serkkunsa Kaija Niemisen kanssa reseptien
laadintaa ja osallistui kilpailuun juuri serkkunsa innoittamana.
Toiseksi kilpailussa sijoittui Henna Pöllänen Varkaudesta chili-suklaakakulla,
joka sai lähes yhtä paljon pisteitä kuin voittaja. Kolmas oli Jeremias Rantanen
myös Varkaudesta ohjeellaan punajuuriterriini vuohenjuustokastikkeella.
Joulusivustoa julkaisevan Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja
Mantila-Knuuttilan mukaan tavoitteena oli löytää suomalaiseen joulupöytään
uusia innovaatioita, joissa perinteisiin joulumakuihin on yhdistetty
ajankohtaisia vivahteita.
Punajuuri joulun suosituin raaka-aine
Kilpailussa suosituimmaksi raaka-aineeksi nousi punajuuri. Loppukilpailussa oli
peräti kolme punajuuriohjetta.
Raadin valitsemien reseptien toteutuksesta vastasi Ravintolakoulu Perho
Helsingissä. Puheenjohtajan, Suomen ensimmäisen ruokakulttuuriasiamiehen Jaakko
Nuutilan johdolla makutuomareina toimivat toimitusjohtaja Lars Collin
Suomalaisen Työn Liitto, ylitarkastaja Taina Mäntylä Kuluttajavirasto,
markkinointijohtaja Risto Pitkänen Finfood, toimitusjohtaja Riikka Seppälä
Kotimaiset Kasvikset , toimitussihteeri Airi Tukia Maaseudun Tulevaisuus ja
Perhon ruokapalveluosastonjohtaja Mervi Vilén-Peltoniemi. (Finfood)
Muualla verkossa:
Suomalainen Joulu: Jouluruokakilpailu
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu