Pakkausmerkitöjen merkitystä ja tarpeellisuutta avataan ensi vuoden mittaan
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yhdessä viiden ruoka- ja
kuluttajajärjestön kanssa kokoamassa kampanjassa Tuoreet Kasvot 2009 -
Pakkausmerkinnät valokeilassa.
Pakkausmerkintöjen eri puolia nostetaan esiin kuukausittain vaihtuvin teemoin.
Tarkoituksena on muun muassa selventää eroa Parasta ennen ja Viimeinen
käyttöpäivä -merkintöjen välillä. Viranomaiset toivovat, että kuluttajat
oppivat antamaan palautetta puutteellisista merkinnöistä oikealle
viranomaiselle.
Kampanja käynnistyy 22. tammikuuta 2009 omilla verkkosivuillaan. Vuoden aikana
järjestöillä on paikallisia yleisötilaisuuksia eri paikkakunnilla. Vuoden
lopussa toistetaan kampanjan alussa toteutettu kyselytutkimus, joka kertoo,
onko tiedonjako ollut tehokasta. (Finfood)
Muualla verkossa:
Evira: Pakkausmerkintäkampanja 2009
Teksti: Finfood Uutispalvelu
/ Finfood Uutispalvelu