Blinit ovat perinteinen venäläinen herkku, jossa niiden sesonkiaika on voi- eli laskiaisviikolla ennen suurta paastoa (maslenitsa), jolloin ruokapöydästä jätetään pois liha- ja siipikarja. Blinejä syödään myös Suomessa samoihin aikoihin. Monessa ravintolassa on parhaillaan menossa bliniviikot. Blinejä voi valmistaa kotona, vaikka ne eivät valmistu ihan yhtä vaivattomasti kuin ohukaiset.
Blinitaikina valmistuu yleensä tattari- ja vehnäjauhoista ja sen annetaan käydä huoneenlämmössä mielellään seuraavaan päivään. Paras blinipannu on valurautapannu, mutta myös ohukaispannu käy. Blinien lisukkeista tutuimpia ovat smetana, sipuli, sienet, mädit ja kaviaari, mutta luetteloa voisi jatkaa myös kaloilla, lihoilla ja makeilla höysteillä.
Blinien kanssa ruokajuomaksi sopivat snapsit, olut, kuiva valkoviini, kuohuviini tai samppanja. Myös vettä kannattaa nauttia runsaasti, koska blinit ovat erittäin rasvainen herkku.
Vinkkejä blinien tekemiseen:
- Taikinan hapattamista voi nopeuttaa smetanalla tai kermaviilillä.
- Lisää kuohkeutta taikinaan saa vaahdotetuilla valkuaisilla, oluella tai kivennäisvedellä.
- Paistamiseen tarvitaan runsaasti voita, mieluiten kirkastettua voita. Paistamisen aikana blinejä käännetään useita kertoja, jotta niistä tulee rapeita.
- Smetanaan saa kuohkeutta vatkaamalla se sähkövatkaimella.
- Kasvissyöjän kaviaariksi sopii mustat Beluga-linssit
Katso bliniresepti:Ruoka ja viini -palvelusta (Ruokavinkki.fi);/p>
Tilaa viinivinkki blineille tekstiviestillä: lähetä hakusana VIINI numeroon 16258 (Hinta: 0,40€/vastaanotettu viesti)
Teksti:
Ruokavinkki.fi