Suunnitteilla olevan makeisveron halutaan koskevan myös jäätelöä ja mehujäitä, kertoo Turun Sanomat. Makeisvero on palaamassa mahdollisesti vuoden alussa kymmenen vuoden tauon jälkeen ja valtiovarainministeriö suunnittelee valmisteveroa makeisille ja virvoitusjuomille, mutta myös jäätelölle.
Eniten hinta nousisi vähäsokerisilla ja -rasvaisilla jäätelöillä sekä kotipakkauksilla. Toisin taas valmiiksi kalliiden ja runsaskaloristen jäätelötuuttien ja -puikkojen valmistevero olisi pienempi. Suunnitteilla oleva vero nostaisi jäätelön hintaa jopa 30-50 %, jos lausuntokierroksen jälkeen se hyväksytään sellaisenaan.
Turun Sanomien verkkosivuilla Ingmanin toimitusjohtaja Peter Ingman hämmästelee suunnitelmia, koska veronkorotusta perustellaan terveyssyillä. Hän muistuttaa, että sipsien ja leivonnaisten kaloripitoisuudet voivat olla jopa kymmenkertaiset jäätelöön verrattuna ja yhdessä jäätelöpallossa on kalsiumia yhtä paljon kuin maitolasillisessa.
Teksti:
Ruokavinkki.fi