Sateinen ja kolea alkukesä on verottamassa monien marjojen ja vihannesten satoa. Satotoiveet ovat vielä tyydyttävällä tasolla, jos lisää sateita ei saada, kertoo Yle Uutiset.
Perunasta on ollut monessa kauppaliikkeessä pulaa. Avomaan peruna ei ole ehtinyt koleasta alkukesästä johtuen vielä kypsyä korjattavaksi. Etelä-Suomessa peruna on kasvusta jopa kaksi viikkoa jäljessä ja Oulun korkeudella noin viikon. Myös muiden avomaan vihannesten mm. porkkanan kasvu on muutaman viikon myöhässä.
Sateinen sää uhkaa myös marjasatoja. Mansikan pääsatokausi on parhaillaan käynnissä, mutta sateinen ja lämmin sää uhkaa nyt homehduttaa erityisesti luomumansikat pelloille. Nyt kannattaakin suunnistaa itsepoimintatiloille, jos haluaa varmistaa mansikoiden saatavuuden. Mustikan sato on jäämässä keskinkertaiseksi ainakin Länsi-Suomessa alkukesän kylmän sään vuoksi.
Sateiset säät saattavat verottaa myös tämän vuoden hunajasatoa. Satokausi alkoi vadelman kukinnan aikoihin ja jatkuu aina horsman kukintakauden loppuun. Sateista johtuen sato on jäämässä keskinkertaiseksi, jollei horsman runsas mesi paranna tilannetta.
Lähde: Yle Uutiset Alueet
Teksti:
Ruokavinkki.fi