Suomalaisen luomumaidon kysyntä on kasvanut nopeammin kuin tuotanto Suomessa. Kotimainen luomumaidon tuotanto ei ole riittänyt, vaikka se on lisääntynyt viidenneksellä viime vuoteen verrattuna, kertoo Yle Uutiset.
S-ryhmä toi markkinoille saksalaisen luomumaidon vastatakseen kysynnän kasvuun. Saksalainen maito valmistetaan ja pakataan lähellä Saksan ja Tanskan rajaa. "Hyllymetrit kasvavat aina hyllypäivitysten jälkeen. Luomun osuus on kasvanut ja tavallisten maitojen menekki on hieman pienentynyt", kertoo Lappeenrannan Prisman myyntipäällikkö Merja Haiminen Ylelle.
Tuottajat haluaisivat lisää koulutusta luomutuotannosta. Tällä hetkellä myös tinkimaito tekee hyvin kauppansa suoraan tiloilta. Kouvolalainen luomuviljelijä Hannele Sippu kertookin Ylelle: "Tinkimaidon hakijoita on tullut enemmän ja suoramyynti on kasvanut. Ihmiset ostavat maitoa kerralla suuria määriä". Sipun mukaan Valio ostaisi enemmän luomumaitoa kuin tuottajat pystyvät tarjoamaan. Uusia luomumaidon tuottajia pitäisikin kouluttaa pikaisesti lisää.
Lähde: Yle Uutiset
Teksti:
Ruokavinkki.fi