Mitä yhteistä on Säkkijärven polkalla, vietnamilaisilla Ao Dao -mekoilla, sinisillä cocktaileilla ja suomalaisilla kansallispuvuilla? Ne olivat kaikki osa tunnelmaa Hanoissa paikallisissa Linnan juhlissa: Suomalaiset lähetystöt ympäri maailmaa järjestivät itsenäisyyspäivän juhlat Suomen arvon mukaisesti.
Sitä määrää onnittelukukkia en ole nähnyt eläissäni missään kuin näissä pippaloissa. Hanoin yhden maamerkin, Sofitel Plazan, 19. kerroksen tiloista aukesi hätkähdyttävä näkymä öiseen metropoliin.
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!