Julmetun pieni piste kartalla avautuu jumbon laskeutumispyörien alla sadetta tihkuvaksi trooppiseksi saareksi, todistaen tyynen valtameren paratiisien ensimmäisen kliseen vääräksi: Paratiisisaarilla ei aina paista aurinko. Taksikuski kertoo, että itse asiassa on satanut lähestulkoon taukoamatta viikon.
Saapuessa Aucklandista, Uudesta Seelannista Cookin saarille voi elää uuden vuoden, joulun tai syntymäpäivänsä kahdesti. Kun lento lähtee Aucklandista myöhään illalla, on päivä pulkassa. Kun saavutaan Avaruaan, Rarotongalle aamu kahdelta, aloitetaan sama päivä alusta, koska on juuri ylitetty kansainvälinen päivämääräraja, joka kulkee tyynellä valtamerellä. Kun muutama tunti sitten ollaan oltu 12 tuntia edellä Suomen aikaa, ollaan nyt 12 tuntia jäljessä.
Tuossa oudossa todellisuudessa, 366. päivänä vuonna 2007, tulee ajatelleeksi tyynen valtameren elämää verrattuna kliseisiin. Tyynelle valtamerelle tai Karibialle matkustaminen nähdään kai jonkinlaisena fashion statementtinä. Siinä on eksoottisuutta, seksikkyyttä ja se haisee rahalle. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Vähän matkustamista ymmärtävä tietää, että lentokoneiden on pysähdyttävä jonnekin tankkaamaan ja maailmanympärilippuun moisen stopoverin saa leivottua käytännössä ilmaiseksi. Mitä matkaesitteet eivät kerro, että murtovarkaiden kanssa pitää olla varuillaan. Ne eivät kerro, että kuvankaunis hiekkaranta on täynnä lasinsiruja ja uimaan pyrkiessä on kahlattava 200 metriä terävällä korallilla ennenkuin vettä alkaa olla vyötärölle. Ei tule mainituksi, että vastaan tulee aivan liian paljon rasittavia kanssaturisteja, kuin jonkinlaisia vaeltavia buffaloita. Ei tule mainituksi, että se autenttinen saaristolaisilta paikallismusiikkeineen on turistirysä, jossa maksetaan turistien tuplahinta paikalliseen hintatasoon nähden keskitason alittavasta seisovasta pöydästä. Tai sitä, että sunnuntaina ovat kiinni ravintolat ja autovuokraamot ja se kuuluisa ”satunnainen matkaaja” saa kävellä paahteessa 7 km vain löytääkseen surkean paketin ylihintaista paahtoleipää ja appelsiineja. Ei moni puhu myöskään jatkuvasta sateesta, puuttuvasta ilmastoinnista ja puuttuvista huonetta pimentävistä verhoista hinnakkaassa yöpymiskohteessa.
Todellisuus kääritään mystiseen Tyynen Valtameren Unelmaan, jonka saattaa nähdä, jos sulkee silmänsä roskilta ja turisteilta. Mainittakoon, että Cookin saaret eivät ole tässä mielessä erilaisia verrattuna muihin maailman saariin, jonne lentämälle pääsee, eikä tämä ole mitenkään Cookin saaria vastaan tehty artikkeli.
Se mikä ratkaisee matkan onnistumisen on asenne. Nyt ollaan neljännen maailman maassa ja tyydytään siihen mitä eteen tuodaan. Ja nautitaan siitä. Kunhan se ei ole naapurin reisipihvi. Noh, kannibalismi on kadonnut saarilta kuitenkin jo lähes sata vuotta sitten.
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!
Julmetun pieni piste kartalla avautuu jumbon laskeutumispyörien alla sadetta tihkuvaksi trooppiseksi saareksi, todistaen tyynen valtameren paratiisien ensimmäisen kliseen vääräksi: Paratiisisaarilla ei aina paista aurinko. Taksikuski kertoo, että itse asiassa on satanut lähestulkoon taukoamatta viikon.
Tuossa oudossa todellisuudessa, 366. päivänä vuonna 2007, tulee ajatelleeksi tyynen valtameren elämää verrattuna kliseisiin. Tyynelle valtamerelle tai Karibialle matkustaminen nähdään kai jonkinlaisena fashion statementtinä. Siinä on eksoottisuutta, seksikkyyttä ja se haisee rahalle. Todellisuus on kuitenkin toinen.
DI 