Huolestuttaako koskaan maahan saapumiskaavake, jossa kysytään mikä on osoitteesi maassa? Joskus kysytään vielä kuinka paljon tuot maahan rahaa. Suurin osa meistä varmaan vastaa tähän omaan vainoharharhaani, että ei todellakaan, hulluko olet.
Ilmeisesti en ole hullu, koska Johannesburgin lentokentältä kaavakkeiden tiedot olivat valuneet rikollisliigoille ja paljon rahaa maahan tuoneet ryöstettiin hotellillaan tai kodissaan tai jopa ennenkuin olivat ehtineet kävellä pääsisäänkäynnistä sisään, kertoo Etelä-Afrikkalainen sanomalehti The Star.
Saapuessani Johannesburgiin oli kaavakkeiden täyttövelvollisuus jo poistettu, joten asia on tällä erää kunnossa. Matkustajalla lienee siis kaksi vaihtoehtoa uuteen maahan matkustaessaan: ”unohtaa oikean hotellinsa nimi” ja näin syyllistyä rikkeeseen tai kertoa asianmukaisesti osoitteensa ja ottaa tietoinen riski, että oveen voidaan koputtaa pahoissa aikeissa?
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!