Bangkok, Thailand

Mitäs ihmettä se teknobeduiini luuraa eri paikoissa maailmaa?

Sitä saattaisi luulla, että matkaelämä on hienoa. Mielikuva matkaelämän hienoudesta tulee varmaankin siitä, että suurin osa matkailee lomalla. Mutta reissun päällä lomailu on täysin eri juttu kuin reissun päällä työn teko.

Perusdilemma matkatyössä on se, että kun paikkakunta vaihtuu, vaihtuu kellonaika, ruoka, sänky, ilmasto, sosiaalinen verkosto, kieli ja toimintatapa. Eli aikalailla täydellinen muutos ja haasteellinen elämän hallinnan kannalta. Jos ei pidä varaansa, on kohta kuusikymppinen liikemies, jonka maha ei mahdu enää economyluokan kapeisiin penkkeihin, ja silmäpusseissa voisi säilyttää kahden euron kolikoita.

Mitä siis tarvitaan elämässä yleensä, mutta eritoten matkatyössä, jossa automaattisesti selkeää struktuuria ei ole? Tarvitaan siis rutiini, prosessi, jota toistetaan päivästä toiseen.

Oma rutiini alkaa aamulla aamulenkillä ja kaurapuurolla. Sitten työn pariin, joka sisältää 8-16 tuntia palavereita asiakkaiden ja mahdollisten asiakkaiden sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa, tiimin johtamista, telekonferensseja, raportteja ja loputtomalta tuntuvan määrän sähköposteja. Työtä jaksaa aikaerorasituksessa paremmin, kun syö asianmukaisen lounaan ja irroittaa ajatuksensa ainakin puoleksi tunniksi työasioista.

Illalla sitten syödään hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa päivällinen. Vapaa-ajalla reissun päällä on syytä ottaa suhteellisen rauhallisesti iltaisin, käydä saunassa, jos sellainen yöpymiskohteessa on ja lukea vaikka bisneskirjallisuutta ja oppia jotain hyödyllistä. Prospektiasiakkaita kun joutuu kuitenkin käyttämään päivällispöydässä jonain iltana ja tyypillisesti myyntimieshän ei lähde kotiin ennenkuin viimeinenkin asiakas on päättänyt siirtyä yöpuulle. Aikaerorasituksesta pääsee eroon helpoimmin säännöllisen rytmin kautta.

Viikonloppuisin on sitten syytä yrittää päästä irti työrutiineista. Silloin voi paneutua harrastuksiinsa, kuten vaikka valokuvaukseen tai videokuvaukseen, jota itse harrastan ja niitä täällä blogissa ja videoblogissa voikin nähdä. Parasta lääkettä stressiin on nimittäin työasioitten vatvomisen lopettaminen. Aivot vaan toimivat niin, että jos minä tässä teitä kaikkia kiellän ajattelemasta keltaista kirahvia, jolla on punaiset saappaat jalassa, niin kuinkakohan moni teistä onnistui tehtävässäni. Työstä irtautuminen tapahtuu siis helpoimmin keskittymällä johonkin muuhun mukavaan tekemiseen.

Miksen kirjoita enemmän näistä työkuvioistani tai videokuvaa niitä teknobeduiinivideoihin? Koska tällä blogilla olisi sen jälkeen varmaankin suurinpiirtein nolla lukijaa, niin tylsää olisi tarina. Tässä on Väkiparta näpyttelemässä PC:tä x tuntia. Tässä on Väkiparta puhelimessa. Ja tässä hän juttelee asiakkan kanssa. Työaikani kun eivät eroa tavallisesta toimistoelämästä oikeastaan millään lailla. Toisekseen asiakkaiteni sopimuksessa kuin sopimuksessa tuppaa standardinomaisesti olemaan tätä nykyä vaitiolovelvollisuuspykälä, jota en tietenkään riko.

Joten jatkakaamme mielenkiintoisempien asioiden käsittelyä kuin vaikkapa tarina aamupuurostani unohtuneesta suolasta olisi.

Lähetä uutinen: Facebook  Delicious  Digg