Tuskaisempaa huonosti lämmitettyä saunaa ei nimittäin ole tullut vastaan kuin Thaimaa huhtikuussa: Elohopea kuplii 42 asteessa ja kosteus revittää lähellä sataa prosenttia. Valkoinen paita liiskautuu ihoon kiinni, housut ovat niin märät, että voisi luulla, että kaverilla on tullut pissat housuun. Elefantin lämmin ja märkä henkäisy. Jos voisi vain istahtaa edes viideksi minuutiksi lumikinokseen kaksi suurta mukia jääkylmää jääkuutioita täynnä olevaa lasia ihanaista juomavettä, niin johan olisi poikaa.
Itse asiassa voi. Bangkokista löytyy kaikkien muiden satojen nähtävyyksien lisäksi myös lumimaa. Siellä tosin joutuu kestämään kirkuvia lapsia ympärillään, jotka ovat ihmetyksestä silmät ymmyrkäisen pyöreänä elämänsä ensimmäistä lumipalloa väsätessään.
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!