Energian hinta ja ruoan hinta ovat vaikuttamassa yleisen inflaation kohoamiseen Aasiassa aivan hallitsemattomiin mittoihin. Muun muassa Vietnam ei tällä menolla kohta ole enää edullinen siinä mielessä kuin vielä muutama vuosi: Valuutta ei ole juuri heikentynyt, vaikka hinnat paikallisessa valuutassa ovatkin nousseet voimakkaasti. Koska keskuspankin korko on alhaisempi kuin todellinen inflaatio, inflaatio maksaa pois lainan korot. Riskinä tällaisessa tilanteessa on spekulatiivinen kupla, jota rakennetaan liialla lainoittamisella.
Toisaalta vaikkapa meillä Suomessa on huonoja kokemuksia inflation kanssa taistelemisesta. 90-luvun alussahan uljaasti puolustauduttiin inflaatiota vastaan, mutta samalla syrjäytyi muutama satatuhatta ihmistä työelämästä pysyvästi. Korkea korot toki hillitsevät talouskasvua ja inflaatiota, mutta yliannostus tätä lääkettä saa aikaan laman. Siinä sitä sitten onkin taiteilemista, koska mikään lääkäri ei voi kertoa mikä on tarkalleen sopiva määrä.
Hyvä puoli on se, että raaka-ainemarkkinoilla viljojen hintahuippu on ainakin toistaiseksi ohitettu. Saapa nähdä nouseeko öljykään joissain ennusteissa ehdotettuun 250 USD:hen, vai onko kyseessä tyypillinen analyytikkonäkemys, jossa nykyistä trendiä ekstrapoloidaan liian pitkälle.
Useimmat Aasian valuutat ovat aliarvostettuja jopa verrattuna dollariin, etenkin euroon. Tällä hetkellä kiinteistösijoitukset Aasiassa voisivat siis tarjota herkullisen tuoton. Kiinteistöt eivät ole missään vaiheessa monissa maissa saavuttaneet aivan samanlaista älytöntä spekulaativista kuplaa kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kiinteistöjen hinnat tulevat jo yleisen inflaation vuoksi kasvamaan voimakkaasti paikallisessa valuutassa. Jos samaan aikaan paikallisten valuuttojen arvo samaan aikaan nousee suhteessa euroon, tai edes pysyy ennallaan, ovat tuotot euroissa mitattuina meheviä.
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!