Kaakkois-Aasia on täynnä kiehtovia mahdollisuuksia. Kun vielä vuosikymmen sitten kaakkois-Aasia rämpi Aasian valuuttakriisissä, nyt alueella pilkistää uusia tähtiä. Kuten blogissakin olette huomanneet teknobeduiinin kartalle on syttynyt uusia kosmopoleja Hanoista Vietnamissa Phnom Pheniin Kamputseassa.
Vain muutama vuosi sitten kukaan ei olisi tosissaan puhunut Kamputseasta investointimarkkinana. Nyt maailmankuulut sijoittajat, muun muassa Fabers ja Rogers, kehuvat maan potentiaalia ja ovat mukana sijoitusrahastoissa, jotka suoltavat sijoituksia kaakkois-Aasian toiseksi köyhimmän markkinan eksponentiaaliseen kasvuun. Ei tarvitse kuin käydä Phonom Phenissä niin näkee puistossa majailevista marakateista huolimatta, että ympärillä on tekemisen meininki: kauppa käy, moottoripyörät pärisevät, kännykät pirisevät, yli 50-kerroksisia pilvenpiirtäjiä rakennetaan. Uinuvaan muutaman vuoden takaiseen tunnelmaan ero on säpsähdyttävä.
DI Juhani Väkiparta on teknobeduiini. Hän on sukkuloinut ICT -alalla niin Nokialla, Ericssonilla kuin omissa kansainvälisissä yrityksissä. Hän ja hänen tiiminsä avaa suomalaisyritysten liiketoimintaa kehittyvissä maissa.
Muutakin kuin tahkoa on kierretty yli 50 kertaa eli noin 2,2 miljoonaa km. Stressaavan matkaelämäntyylin koulima Väkiparta valmentaa myös yrityksiä elämän hallinnassa ja organisaation kehittämisessä ja on kirjoittanut kirjan Life Management - Hallitse itse elämääsi (WSOY 2006) yhdessä Dr. Feldmanin kanssa.
Kaikki on mahdollista -blogissa on luvassa on kiehtovia ja hauskoja tarinoita maailman oudoista ja ihmeellisistä, tutuista ja tuntemattomista kolkista. Blogi tulee jatkamaan Suomen ensimmäisen pitkäkestoisen valtamediablogin, Teknobeduiinin matkassa ajatuksia kansainvälisyydestä ja pohdiskelee lähtökohtia vielä onnellisempaan elämään. Nimen Kaikki on mahdollista mukaisesti blogi käsittelee bisnesmalleja, elämäntapoja, tapahtumia, sattumia ja teknobeduiinin arkipäivää, joita pohtiessa on todettava, että kaikki on mahdollista!