Uutiset ja sää
Tiistai 9.2.2010

Kotimaa

Pujon runsain kukinta alkamassa

Allergikoilla on piakoin hankala olla, kun pujon kukinta on runsaimmillaan. Kuva: Lehtikuva
Allergikoilla on piakoin hankala olla, kun pujon kukinta on runsaimmillaan. Kuva: Lehtikuva
Helsinki
Julkaistu: 30.07. klo: 04:01
Päivitetty: 30.07. klo: 09:11

Pujon kukinta on pian runsaimmillaan. Sen siitepölyä on ilmassa yleensä eniten elokuun alussa. Pohjoisessa Suomessa huippulukemiin tullaan hieman etelää myöhemmin, kerrotaan Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä.

Myös heinäallergikot saavat yhä oireita, vaikka kiivain kukintavaihe on jo takana. Heinäallergikoille kesä on ollut Allergia- ja astmaliiton mukaan vaikeudeltaan kohtalainen.

Siitepölyallergikon kannattaa jo katsoa ensi vuoteen, sillä paras aika aloittaa siedätyshoito on siitepölykauden jälkeen syksyllä. Yhä useampi saa hankaliin oireisiinsa avun hoidosta, jolla ihminen totutetaan allergian aiheuttajaan.

Heinäallergiaan kolme vuotta kestävää siedätyshoitoa saa nykyisin paitsi pistoksina, myös vaihtoehtoisesti tabletteina. Siedätyshoidon suosio onkin kasvussa.

Pujon siitepöly ei leviä kovin pitkälle. Tämän vuoksi kasvin repiminen juurineen pihapiiristä kannattaa. Kitkeminen tulisi kuitenkin tehdä ennen kukintavaihetta ja parina vuonna peräkkäin.



STT
Lähetä uutinen: Facebook  Delicious  Digg
 


 › Hyssälä haluaa pitää käsikauppalääkkeet apteekeissa

 › Nainen ryösti pankin jalkajousella uhaten Jyväskylässä

 › Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia

 › Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään

 › Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja

 › IS: Yksi kokaiinijutun epäillyistä on Pikku G

 › Sähkövian sulkema Sokos auki ehkä iltakuudelta

 › Juhani Suomi on katkera Lipposelle

 › Kunnat päättävät palkkasopimuksistaan

 › Potilaan oikeudet huonosti muistissa

 › Hallitus selvittää aikeitaan eduskunnalle

 › Ajokeli on huono suuressa osassa maata

 › Moni suomalaiskoti rajoittaa lasten netinkäyttöä

 › Oikeus antaa tuomion huumepoliisin virkarikosjupakasta

 › TS: Katainen vaihtaisi pääministeriä kesällä

 › HS: Kaikkonen sai säätiöltä vuodessa 42 000 euroa

 › Tutkinta: Novan vaalituki keskustalle laitonta

 › Nuorisosäätiön vaalirahoituksesta ei uutta tietoa

 › Evira rauhoittelee asetaldehydikohua

 › Ministeri Thorsin Facebook-profiilia peukaloitiin

 › Lähes joka kolmas hätäpuhelu on vikatikki

 › Palaneessa autossa ruumis - kaksi miestä kiinni

 › Vaativia leikkauksia ja riskisynnytyksiä keskitettävä

 › Lähijunat ajaneet aikataulussa mutta lyhyempinä

 › Kelan ylityökielto voi vaikuttaa etuuksien maksuun

 › Myrkkykontissa pesuaineisiin käytettäviä kemikaaleja

 › KHO hylkäsi Länsimetroa koskevat valitukset Espoossa

 › Poliisi narautti epäillyn kokaiiniliigan

 › Lapsiasiavaltuutettu: Lasten hyväksikäytöstä ehdotonta

 › Suomalaistutkimus paljastaa puutteen ilmastomalleissa


Sää

Sää

Ulkomaat

Talous

Urheilu

Viihde

Kulttuuri

Ruoka