Hyrynsalmi
Julkaistu: 28.07. klo: 13:46
Päivitetty: 28.07. klo: 13:48
Hyrynsalmen keskustassa sijaitsevan rivitalon pihassa riehui aamulla poro, kertoo Kainuun Sanomat verkkosivuillaan.
Talossa asuva nainen huomasi poron ja vasan pihassaan, kun poro potki hänen 7-vuotiasta poikaansa kohti ja tämä alkoi huutaa. Poro ei kuitenkaan osunut poikaan.
Nainen päästi ulos koiransa, jota emä potkaisi kylkeen. Koira tokeni potkusta. Poro lähti vasansa kanssa pihasta vasta, kun nainen hätisti sitä heiluttamalla keppiä. Naisen mukaan poroja on aina ollut Hyrynsalmen ympäristössä mutta ne eivät koskaan ennen ole olleet aggressiivisia. Kainuun Sanomien mukaan kukaan ei ärsyttänyt poroa.
Hallan paliskunnan poroisäntä Ari Junttila kertoo Kainuun Sanomille, ettei ole ennen kuullut poron käyttäytyvän noin.
- Helle saa porot sekaisin, hän arvelee.
Vasalla ei Junttilan mukaan ole asian kanssa mitään tekemistä.