Ruoka

Avomaan varhaissadon teemaviikko


Julkaistu: 21.06. klo: 13:15

Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt juhannusviikon valtakunnalliseksi avomaan varhaissadon teemaviikoksi. Kesäkuun alussa nostettiin ensimmäiset suomalaiset avomaan varhaisperunat Turunmaan saaristosta. Ensimmäiset nippusipulit kerättiin kesäkuun alkupäivinä ja kesäkuun puolivälissä käynnistyi kukka-, varhais- ja kiinankaalin satokausi. Laajemmin varhaiskasviksilla herkuttelu alkaa tällä viikolla.

Varhaisperunan sadosta pitäisi tänä vuonna tulla kohtuullinen. Toukokuun jyrkistä säävaihteluista huolimatta sadon laatu on ollut hyvä. Ensimmäiset varhaisperuna istutukset tehtiin pääsiäisen jälkeen. Varhaisvihannesten satokaudesta odotetaan myös hyvää, koska yöhallat eivät ole pilanneet satoa. Aikaisimmat sadot tuottaa Lounais-Suomi, Etelä-Suomi ja Etelä-Savo.

Varhaissatoa tulee käsitellä hellävaraisesti. Kevyt höyryttäminen ja nopea wokkaus ovat parhaimpia kypsennystapoja varhaisvihanneksille. Ylikypsentämistä on varottava. Vihannekset ovat myös raikkaan ja rapsakan makuisia ihan sellaisenaan ja niitä kannattaa rouskuttaa raakanakin.

Lisää aiheesta: Kotimaiset Kasvikset ry



Ruokavinkki.fi /
Lähetä uutinen: Facebook  Delicious  Digg
 


 › Kaura sopii useille keliaakikoille

 › Suomalaiset täydentävät ruokavaliota ravintolisillä

 › Helpota arkea: viikon 36 ruokalista

 › Makea ja rapsakka maissi

 › Huippukokit matkaavat viikonlopuksi Lappiin

 › Marja-aronia on oiva terveysmarja

 › Maitoa valkosipulin hajuhaittoihin

 › Mustasta riisistä terveyttä edistäviä antioksidantteja

 › Helpota arkea: viikon 35 ruokalista

 › Martoilta neuvoja sienten tunnistamiseen

 › Perunat ruokalajin mukaan

 › Syksyn herkkutattisato on paikoin runsas

 › Helpota arkea: viikon 34 ruokalista

 › Suomi on ykkönen ruokaturvallisuudessa

 › Ensi viikolla pyöräillään lähiruoan merkeissä

 › Suomen elintarviketeollisuudella on hyvät kasvunäkymät

 › Hyvinsyöjä ajattelee ympäristöä mausta tinkimättä

 › Helpota arkea: viikon 33 ruokalista

 › Tulevaisuuden ruoka: muurahaisia, heinäsirkkoja, skorpioneja

 › Vitamiinien ja kivennäisaineiden saantisuosituksia yhtenäistetään EU:ssa

 › Mikkelin ruokapalvelu on edelläkävijä luomuruoassa

 › Kiinalaisessa noutoruoassa hurja määrä rasvaa

 › Helpota arkea: viikon 32 ruokalista

 › Chilin syönti voi alentaa verenpainetta

 › Metsävadelmasta suojaa suolistolle

 › Pensasmarjojen sato on parhaimmillaan

 › Suomalaiset uskovat täysjyvätuotteiden terveellisyyteen

 › Helpota arkea: viikon 31 ruokalista

 › Paprikasta iloista väriä ja vitamiineja lautaselle

 › Vadelmasadon paras aika on nyt


Sää

Sää

Kotimaa

Ulkomaat

Talous

Urheilu

Viihde

Kulttuuri