Julkaistu: 03.07. klo: 20:14
Muistatte varmaan uutisen, jonka mukaan rumpalin Brutus-koira soi Maj Karma –yhtyeen studion kovalevyn, minkä takia yhtyeen levyn julkaisu siirtyy ensi vuoteen. Episodi on osoittautunut huijaukseksi.
Maj Karman rumpali J. Savolainen ei omista koiraa eikä muitakaan lemmikkieläimiä, tietää uusi Rumba kertoa. Savolainen keskittyy Ford-henkilöautojen hoivaamiseen.
Rumba kertoo harhaanjohtavan uutisoinnin johtuneen Herra Ylpön soolouran odotettua menestyksekkäämmästä alusta, minkä vuoksi ei ollut järkevää julkaista uutta Maj Karma –albumia liian aikaisin. Mutta saatiinpahan palstatilaa, kun mediat eivät tarkistaneet asiaa.
Kuka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Tästä lähtien Maj Karman uutiskynnys nousee joka mediassa. Muita tunnettuja mediavedättäjiä ovat olleet mm. iskelmälaulaja Tauski, joka on seikkaillut iät ja ajat Seiskassa, sekä Apulanta, joka aikoinaan puhui haastatteluissa puuta heinää, jos se näytti menevän läpi.